Mietteitä kasvattamisesta ja vähän muustakin

Pippa

On tullut viime päivät tutkittua jalostustietojärjestelmää, luettua englantilaisia kasvattajien sivuja, jne. Pohdittu siis yleisesti ottaen kaikenlaista koiriin liittyvää. Ehkä ei vähiten siksi, että tarkoitus olisi Suomeen tuoda yhteistyöllä whippet uros.

Pentueita on taas paljon suunnitteilla, toki sitten eriasia onkin moniko niistä toteutuu oikeasti. Ainahan esimerkiksi omien rotujeni pentupalstat on kuhisseet kymmeniä suunnitelmia, astutuksia, jne. Ehkä nyt on tullut kiinnitettyä enemmän asioihin huomiota kun itsekin työntänyt jalkansa ovenväliin kasvatushommissa. Löytyykö tosiaan kaikille pennuille sitten hyvä koti? Kuinka paljon oikeasti niitä pentuja jääkään kasvattajille käsiin?
Viime vuonna borzoita rekisteröitiin 74 pentuetta ja pentueita oli näinikään 14. Määrällisesti tuntuu pieneltä, kyllähän toista rotuani eli whippettiä rekisteröitiin viime vuonna 32 pentueellista eli 192 pentua! (poistin listauksesta 3 pentuetta/15 pentua jotka syntyneet 2010 mutta rekattu 2011)

Whippet toki on sellainen rotu että on varmasti helpompi saada kaupaksi kuin borzoita. Kuinka moni mieluummin ottaa sen lyhytkarvaisen 51cm whippet uroksen kuin pitkäturkkisen 86cm borzoiuroksen? Aika moni...

Kujo



Unna

Whippet on kooltaan hyvin kompakti, hyvin laumasosiaalinen ja luonne muutenkin hyvin ihana ja perhekoiraksikin oikein soveltuva. Terveys melko hyvä moneen muuhun rotuun verrattuna. Whippetillä on se hiven edes miellyttämishalua ja on hyvin avoin. Soveltuu erilaisiin harrastuksiin oikein mainiosti kunhan vaan motivaatiota löytyy. Ja useinhan niitä vipukoitakin laumassa on sitten enemmän kuin yksi. ;) Turkinhoito on vaivatonta, pukeminen ehkä muutamia kauhistuttaa.

Borzoi taas on paljon etäisempi ja viileämpi luonteeltaan, kooltaan iso ja erityisesti urokset kun ihan helposti saavuttaa sen 86cm korkeuden. Myös melko terve rotu. Luonteeltaan kuitenkin hyvinkin rauhallinen. Silti tuntuu että moni kuvittelee borzoinkin olevan hyvinkin aggressiivinen rotu joka tappaa kaikki itseään pienemmät. Vanhat koirakirjat ainakaan eivät auta poistamaan tuota kuvaa. Tuttavahan on muuttanut nyt täysin käsityksensä borzoista tavattuaan Laran.
Turkki on helppohoitoinen, mutta vaatii silti enemmän kuin esimerkiksi juurikin whippet. Borzoikin sopii useaan harrastukseen mutta vaatii vielä enemmän motivointia kuin whippet, miellyttämishalua kun ei pahemminkaan ole.

Ja huom, nuo ovat yleistyksiä. Yksilöerojakin toki on paljon.

Irina, Dora ja Daria

Mutta kuten Heidi H. totesi, punainen lanka borzoin (ja kaikkien muidenkin rotujen) kasvatuksessa on se, että kasvattaa itselleen. Jos joku muukin pennuista pitää, on se vain plussaa,
Olen hyvin iloinen että ensimmäisestä pentueestani löytyi 8 perhettä joita pennut miellytti niin paljon että pennulle tarjosivat kodin. Unna nyt jäi äidille kuten pitikin. Ado taas jäi kun ei sopivaa kotia löytänyt (harrastavaa, jne).
Olen myös Laran ja Kapun pentuetta suunnittelemassa koska haluan siitä yhdistelmästä pennun ja minä siitä pidän. Positiivista toki on että jo näin reilu vuosi etukäteen, on tiedossa 5-6 melko varmaa kiinnostunutta.
Mutta, minä kasvatan itselleni ja teen yhdistelmiä joista itse voisin pennun ottaa. Plussaa on jos joku muukin siitä tykkää.

Miksi kuitenkin sitten tulee aina mietittyä mitä muut sanovat tästä yhdistelmästä? Ehkä olen niin heikko luonne että en osaa netissä julkisesti hehkuttaa kuinka nyt ihan oikeesti on niin herkullinen yhdistelmä tai voi kun tämä mun koirani on upea. Kaikki kehuni kun tunnutaan vetävän itsekkääksi puheeksi ja oikeasti koirani/yhdistelmä on ihan paska.
Olenkin nyt yrittänyt tästä tavasta päästä eroon. Mulla on kaikki koirat todella upeita ja sekä ensimmäinen että tuleva yhdistelmäkin on mielestäni ihan huippuja. Ei, täydellisiä ne ei ole mutta täydellistä koiraahan ei ole olemassakaan, koiraa missä ei olisi ainuttakaan virhettä.

Olen jo arvostelua saanut kuulla kun käytän Laralle urosta jolta puuttuu yksi hammas. Mitä sitten? Kapu on mielestäni kaikin puolin muuten upea ja täydentävät Laran kanssa täysin toisiaan.

Lara

Sitten Se Suuri Asia eli sukusiitosprosentit. Monet vetävät linjan että ss% on OLTAVA 0%. Ymmärrän sen ja se kantahan mullakin on ollut. Kuitenkin, kuinka kannattavaa pitkällä tähtäimellä on se totaalinen nollatoleranssi? Kuinka pitkälle pystytään menemään ennen kuin tulee stoppi? Ehkä tämäkin on oman mielenrauhan säilyttämistä puhua tästä, eihän mullakaan 0% pentuetta ole.
Berry-pentueen ss% on 1,19. Tulevan pentueen ss% on 0,64.
Omien koirien ss% kun katselen, on niillä seuraavanlaiset:

Marosnaje Anastasija Ljuba 0,00
Zatravin Daria 0,57
Kiikurin Nekku 5,33
Roberta's Kardemumma ja Konnankoukku 0,68
Rokinet's Blueberry ja Sea-Buckthorn 1,19

Nuo on siis 8 sukupolven mukaan ja suvusta kaikilla tiedossa yli 50%. Mielestäni kenelläkään noista ei liian suuri ole, Netalla nyt suurin.
Yleensähän rajana pidetään sitä serkusparitusta joka on vielä ok.
Entäs sitten yksi yhdistelmä missä uros on alle vuoden ja kyseessä sisaruspuolet? Ei en ymmärrä, mutta asiahan mulle ei mitenkään kuulukaan.

Olenkin miettinyt että jos Beania käyttäisin nyt vaikkapa Unnalle joskus, millainen kivitys siitä syntyisi? ss% kun olisi 7 sukupolven mukaan alle 3%. Kuitenkin, kuinka suuri ero olisikin jos käyttäisinkin Unnan pennulle tuota poikaa? Tai pennun pennulle? No aika näyttää mitä tuleman pitää, tässä nyt on aikaa vielä vaikka kuinka ja kummatkin kun vielä aivan pentuja.
Olenkin todennut että en tule koskaan ketään pojistani antamaan astutukseen 3-4 kertaa enempää.

Bean
(C) Merike

Toinen mistä tiedän että eräät harrastajat ja kasvattajat puhuvat selkäni takia, on narttujeni ikä. Kira oli reilu 2v saadessaan pennut, Lara tulee olemaan reilun 3v. Monien mielestä molemmatkin liian nuoria, mutta mielestäni on hyvin koirakohtaista minkä ikäistä voi jalostukseen käyttää. Itse kai jokainen tuntee koiransa parhaiten? Ja kyllähän  mulla Kirankin kohdalla oli ajatus että katson kun pennut ovat 2-3v että millaisia niistä kehittyy ja astutanko vielä uudestaan vai en. Tällöin Kira kun olisi kuitenkin 4-5v ja mielelläni en sitä vanhempaa narttua enään astuttaisikaan.

Mutta, nämä nyt taas oli tälläisiä puolinukuksia kirjoitettuja juttuja, ei osoitettu erikseen kenellekään ja nämähän ovatkin sitten vain MINUN mielipiteitäni ja mietteitäni. Ei muiden tarvitsekaan olla samaa mieltä.