 |
Ronja |
Laitetaas muutama kuva tämän päivän lenkeiltä. Kokoonpanona ensin Kira, Koukku ja Ronja, toisella kerralla vain Lara. Nettaa en lenkittänyt tänään lainkaan, pihassa saanut vain olla vapaana.
Nyt on ollut taas mukavan lämpimiä ilmoja, harmitti vain että oli kovin synkkää silloin kun olin whippettien kanssa lenkillä. Vasta Laran lenkin aikana alkoi paistamaan aurinko.
Olen myös tulevaisuuden suunnitelmia mietiskellyt viime aikoina. Tarkoitus olisi joitakin oppeja "takoa" koirien päähän jotta laumaelämä helpottuisi entisestään.
Kovasti odotetaan että päästään taas pellolle juoksuttamaan koiria, kunhan hiihtelijät lakkaavat käyttämästä sitä. Aluksi kuitenkin tarkoitus esim. Laralle yrittää lihaksia saada ihan omalla piha-alueella. Meillä on tuossa sellainen pieni mäki ja koska Laran luoksetulo ei ole 100% varma tällä hetkellä, olisi tarkoitus treenata Laraa kytkettynä. Eli 2 flexiä kiinni kaulapantaan, mäen yläpäähän yksi ihminen toisen flexin kanssa ja alapäähän toinen. Tällä tavoin saadaan Laraa juoksutettua lumihangessa, mäessä, kuitenkin niin että ei ole pelkoa karkaamisesta. Koukkua aletaan myös treenaamaan kunnolla tulevaa kisakautta varten kunhan lumet vielä hiukan enemmän sulaa.
 |
Lara pellonreunassa |
 |
Lara |
Näyttelyitä on taas ihan mukavasti tiedossa tulevalle vuodelle. ;) Seuraavaksi suuntaamme Vaasa KV näyttelyyn Laran kanssa. Lara on yhä kovin karvaton. Toivottavasti kesään mennessä kasvattaa hieman turkkia ja saa lisää massaa ja lihasta. Tyytyväinen olen nyt siihen, että olen saanut Laran ravaamaan kunnolla. Kaarinan ryhmiksessä tuli se todettua, nyt olen oppinut sopivan vauhdin ravaamiseen. :) Juoksut neidiltä on nyt ohi. Lara pääsee tänäkin vuonna whippet erkkariin ja open showhun turistiksi, ei tarvitse katsoa sitten hoitaja kuin Ronjalle.
Pitäisi Laralle laittaa myös maastokirjahakemus menemään, mielenkiintoista nyt kun tullut muutos siihenkin. Hakemus on samanlainen, mutta maastokirjoista tulee viralliset vasta kun koira juossut hyväksytyn koejuoksun. Jos tulee disk niin uusittava ja saatava tietty pistemäärä. Tästä voi lisää lukea SVKL:n sivuilta.
Koukulle olisi myös tarkoitus kisoja nyt katsella, kirjat kun on jo anottuna. Vantaalle tekisi mieli huhtikuussa lähteä, mutta en tiedä onko kyytiä. No ainakin Tampereelle, Tammelaan, Turun seudulle ja Kankaanpäähän näin ulkomuistista. Koukku pitäisi ilmoittaa myös ainakin whippet open showhun kesäkuulle, erkkari riippuu siitä onko poika silloin jo kastroitu. Agilityn alkeiskurssille olisi tarkoitus myös mennä tämän vuoden puolella. Poika selvästi siitä nauttii! Silmät, polvet ja sydän olisi myös tarkoitus tutkituttaa.
Kiran mahdollisesti ilmoitan whippet erkkariin & open showhun, hieman saattaa nisät silloin vielä roikkua mutta ei se minua haittaa. Maastokisoihin päästään varmaan aikaisintaan loppuvuodesta, saattaa mennä ensi vuoteenkin. Riippuu hieman kuinka äkkiä saan kisakuntoon nyt synnytyksen jälkeen. Näyttelyitä nyt ainakin lähdetään kesällä taas kiertämään ja maastoharkoissa käydään.
Ronja jatkaa kotikoirana oloa. Keväällä taas aletaan ottamaan pihassa, pellolla ja metässä haju- ja makkarajälkeä. Myös verijälkeä olisi tarkoitus kokeilla. Perus kotitottista ja temppuilua voitais myös alkaa kunnolla kokeilemaan. Myös frisbee tulee olemaan tänäkin vuonna kovassa huudossa. Sterilointiaika pitäisi viimein tytölle tilata, jos luonnekin edes hieman rauhoittuisi.
 |
Ronja, Kira, Koukku |
Netan kanssa kierretään parit näyttelyt, ainakin erkkari & open show on veteraanilla suuntana. Muuta ei oikeastaan sitten olekaan, Netta saa viettää rauhaisia eläkepäiviä muun ajan.
Unnalle on valmiiksi tosiaan näyttelyitä jo katseltu. Pentuluokkia tullaan kiertämään jonkin verran ja päästään junnuluokkiakin aloittamaan tänä vuonna. Jos nyt lähdetään joulukuussa sitten Unnan kanssa tavoittelemaan JV-11 titteliä, viime vuonna kun oltiin Laran kanssa. ;) Maastoharjoituksissa tullaan myös aloittelemaan heti kun mahdollista, aluksi suorilla.
 |
Koukku |
 |
Kira |
Keskiviikkona palailen asiaan pentujen 4vko kuvien ja painojen kera. :) Nyt on kaikille tytöille näillä näkymin kodit tiedossa. En kuitenkaan sitten sijoitukseen yhtään laittanut, ei resurssit riitä siihen nyt kun olen tehnyt hieman suunnitelmia koiriin liittyen (uutta verta Suomeen siis). Katsotaan jos johonkin urokseen jalostusoikeuden pidän. Ihania koteja tähän asti tiedossa! =)