lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kaunis ilma


Ulkona on upea ilma, marsut pääsi taas tohon häkkiin ulos.


Kaikki koirat sai juosta taas pihalla vapaana. :) Kyllä ne nauttii sitten suunnattomasti kun saavat juosta. Kaikki juoksi eri aikaan ettei tuu mitään rähinää...


Kiran kasvattajakin kävi. :) Sari ja Heikki lähti vähän aikaa sitten. Toivat tuliaisiakin koirille. Kira selvästi tunnisti kasvattajansa. :)


1.5. Kauppiin mittauttamaan Ronja, tuskin laitan juoksemaan...


Pitäis ostaa käsiviehe, tarttis vaan ensin saada 100€...
(Kuva on otettu pääsiäisenä)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Ihana ilma


Ulkona on ihan mahtava ilma ja marsut pääsivätkin terassille tohon häkkiin. (140cm Ferplastin häkki, eli ihan normaali missä muovinen alaosa, ei kosketuksissa maan kanssa) :)


Vois alkaa kohta siivoilemaankin jos meinaa alkaa. :)


Oli ihana ilma haravoidakin "töissä" kun aurinko paisto lämpimästi ja sai katsella ohi lipuvia sorsia ja lokit lenteli ympärillä.

Lintulassa kultafasaanin poikasetkin oli vielä hyvissä voimissaan emon siipien suojassa ja kummatkin riikinkanat oli muninut. :)

torstai 23. huhtikuuta 2009

Maastossa


Oltiin tänään kevään ensimmäisissä maastojuoksuharjoituksissa Harjavallassa. Mukavasti oli porukkaa paikalla. Kirankin otimme mukaan että saa hiukan tutustua autoiluun ja harkkojen "menoon". Kovasti neiti katseli kun viehe liikkui ja koirat juoksi, kumpi kiinnosti enemmän, sitä ei voi tietää. :D

Kira on oikea "Kaikkien kaveri". Kaikkien koirien kanssa olis tarvinnut leikkiä, erityisesti basenjit ja 4kk whippet neiti Luna oli mieleen. Kiran kanssa oltiin samaa mieltä siitä, että seuraava koiramme on basenji sitten muutaman vuoden päästä. ;)

Ihmisiä ja koiria Kira rakastaa todella paljon, tuntuu olevan melkein ylisosiaalinen. :D No ehkei sentään, hyvä vaan että on sosiaalinen luonteeltaan kun taas Ronja oli pentuna todella arka.

Mutta se Kirasta, Ronjahan siellä juoksi. ;) No aluksi vaan käytiin laittamassa nimi listaan ja maksettiin yks veto. Sitten hiukan aikaa katseltiin ja ihmeteltiin kunnes menin lämmittelemään Ronjaa. Ennen kuin pääsi juoksemaan sai mennä vähäksi aikaan autoon odottamaan. Ei ole helppo pitää kiskovaa,haukkuvaa ja loikkivaa koiraa kiinni kun haluis juosta koko ajan vieheen perässä. :)

Hiukan ennen kuin Zara juoksi menin hakemaan Ronjan autosta ja vein Kiran tilalle. Zara aloitti juoksemisen kun oltiin paikalla ja Ronja meinas seota kun kuuli moottorisahan äänen. Zaran "iskä" palautti viehettä ja mentiin Ronjan kanssa asemiin. Oli pakko pitää pantaa+hihnaa niin kauan kuin mahdollista, niin kamalasti kiskoi. Oli tekemistä että sain Ronjan pidettyä aloillaan ennen kuin sai lähteä juoksemaan. Panta pois, heitin nopeesti sivuun ja annoin merkin Erkille että olen valmis. Ronja lähti kauheaa vauhtia,haukkuen juoksemaan vieheen perässä. Lopussa hyökkäsi vieheen kimppuun niin että kuono ja silmät oli hiekassa. :) Koko sen ajan kun isä vei viehettä niin Ronja haukkui ja kiskoi.

Merja antoi noi mätsäri ilmotuksetkin ja juteltiin hiukan siitä. Ronjan kanssa osallistutaan ja sitten auttelen järjestelyissä sen minkä voin, porukatkin lupas autella. :)

Laitan myöhemmin tänne sen ilmoituksen myös. Mutta kuitenkin :


3.5. Lännen vinttikoirien juhla match show Porissa


Omistaja on saanut tänään ihastella juuri kuoriutuneita,pieniä kultafasaanin poikasia. :)


Lauantaina tulee Kiran kasvattaja, Sari, käymässä. :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Uutta ulkoasua pukkaa...

Joo, ylätunnisteen tohon vaihdoin, vähän se on tökerö,mutta saa kelvata... :D

Torstaina alkaa taas maastojuoksuharjoitukset Harjavallassa eli sinne siis Ronjan kanssa. :)

Kuulumisia taas vaihteeksi...


Elikäs, tuli mieleeni taas vähän päivitellä tännekin kuulumisia. :D

Täytyiskin varmaan aloittaa aktiivisesti kirjottaminen...


Ollaan nyt käyty vähän mätsäreissä Ronjan kanssa, pitkästä aikaa.


Pitkänäperjantaina 10.4. oltiin Ronjan kanssa Porissa Ruokacenterin parkkipaikalla mätsissä. Järjestäjänä oli SDY:n satakunnan alaosasto. Olin yllättynyt neidin sijoituksesta. Isojen PUN5 :) Sain T-paidan palkinnoksi ;>


Pääsiäismaanantaina 13.4. oltiin Tikkulan/Terran parkkipaikalla mätsissä. Järjestäjänä oli PAHA ry. Olin ennakkoon ilmoittautunut isoihin "luonnonlapsiin". Paikanpäällä kun kehät oli alkanut, ihmettelin että miksi meidän numero oli pienissä luonnonlapsissa. Isä alkoi selvittelemään asiaa ja sain lopulta uuden numeron ja pääsin kuin pääsinkin isoihin. Ronja ei jaksanut yhtään keskittyä, en ehtinyt väsyttää sitä ennen kehää. Sai sinisen nauhan. SIN-kehässä taas ulkopuolelta tullut häiriö pilasi meidän suorituksen. Eli kiitos paljon naiselle joka viheltelemällä koitti saada erään kehässä olevan koiran huomion niin että seisoi paremmin. Muutkin siitä häiriintyivät... Päivän tulos siis SIN, ei sij. ja erittäin kiukkuinen mieli, joka ei edes liittynyt mitenkään Ronjaan tai omaan suoritukseen...


Tänään 19.4. oltiin Porin tekniikkaopiston sisäpihalla mätsärissä, järjestäjä oli Käppärän koulun 6C luokka. Oli todella kylmä tuuli, siellä paleli niin koirat kuin omistajatkin. Numerolappujakin lenteli siellä. :D Ronja kiskoi kehässä ja lopulta koitti tulla syliin kun oli kylmä. Tuloksena SIN, ei sij.


Seuraavaksi viimeistään 3.5. LV:n mätsäriin. :)