perjantai 30. syyskuuta 2011

Lempirotuni

Sanna haastoi omassa blogissaan kaikki tekemään tämän saman, toki on sitten pakko haasteeseen vastatakin. ;) Eli ajatuksena on listata 10 suosikki koirarotua ja kertoa miksi ko. rotu on juuri sillä paikalla.
Varmasti tulette huomaamaan minkätyyppisistä koirista eniten pidän ;)

Haastan myös kaikki lukijat tekemään tämän saman omaan blogiinsa!

Ja haluan vielä huomauttaa, nämä ovat omia näkemyksiäni rodusta. Voi olla että kaikki asiat eivät paikkaansa pidä, mutta näin minä asian olen kokenut.


1. VENÄJÄNVINTTIKOIRA
Rotu joka on vienyt täysin mukanaan. Entinen inhokkirotuni vieläpä kyseessä ;) Vanhemmista koirakirjoista kun sai lukea kuinka aggressiivisia borzoit ja kuinka ne tappavat kaikki itseään pienemmät.

Borzoissa natsaa ihan kaikki! Tykkään kovasti rodun ulkonäöstä, erityisesti koirista joilla ei ihan valtava turkki ole. Koko on mulle sopiva, kovin pienistä koirista kun en pahemmin välitä, borzoi juuri sopivan kokoinen siis. Turkkia löytyy niin ettei ensimmäiseksi jäädy kun pakkasella ulos mennään, mutta kuitenkaan ei niin paljon että koko ajan täytyisi harja toisessa ja suihku toisessa kädessä olla. Liikkeet ovat kevyet, tuntuu kuin koira liitäisi liikkuessaan. ♥
Luonne on aivan ihana! Kotona niin rauhallinen, ei sekoa päästään vaikka ei koko ajan liikuntaa ja tekemistä saisikaan. Ei kiehnaa omistajassaan koko aikaa (poikkeuksiakin on). Pääsääntöisesti hyvin ystävällinen muille koirille ja meillä ollaan ystäviä myös kanin ja kissojen kanssa! Meillä ainoa miinus on se, että stressaavissa tilanteissa (näyttelyt, maastokisat) saattaa helposti ärähtää, yleensä pikkukoirille. Larallehan tuli huonoja kokemuksia pienistä koirista, vielä pari kk sitten säikkyi niitä hyvin paljon. Suurin osa pikkukoirista kun on ollut niitä räyhääjiä...

Rodun terveys on ihan hyvä, toki mikään rotu ei automaattisesti ole terve. Rotu on vielä melko "epäsuosittu" eli ei ole tullut mitään muotirotua. Kanssaharrastajat ovat hyvin kannustavia ja neuvovat jos jotakin neuvoa tarvitsee. Toki, painotan taas, että poikkeuksiakin on.


2. WHIPPET
Whippetti on kompaktin kokoinen pakkaus jossa on kaikki mitä koiralta haluan. Rotu on hurmannut jo reilu 10v sitten ja viimeinen ihastuminen tapahtui reilu 9v sitten kun asuntoautolla Suomea kierreltiin. Erään leirintäalueen pihassa juoksi kaksi whippettiä hurjaa vauhtia ja silloin se oli selvää, tuo on mun rotu!

Whippet on sopivan kokoinen, ei liian pienikokoinen, mutta menee silti pieneen tilaan ja on vielä helppo napata syliinkin. Ulkonäkö ei ole liioiteltu. Koira joka on hyvin elegantti ja jalo, mutta joka syttyy hetkessä saaliin nähdessään. Tiukka pakkaus lihasta. Liikkuessaan jotakin niin käsittämättömän upeaa, koira joka pinkoo sen n. 50km/h.

Kotioloissa melko rauhallinen, kuitenkin selvästi vilkkaampi kuin borzoi. Ystävällinen, sosiaalinen ja melkoisen oppivainenkin. Yleensä tulee toimeen kaikkien kanssa ja uroksetkin pääsääntöisesti tulee toimeen isommissakin laumoissa. Tottelee melko hyvin, mutta vapaanaollessaan ja saaliin nähdessään menettää kuulonsa.

Monipuolinen harrastuskaveri. Melko terve rotu, vaikkakin on nyt alkanut sairauksiakin silmien ja sydämen osalta ilmenemään. Herkkämahaisuus on hyvinkin yleistä näemmä.

Kaksi salukia jotka ovat saaneet sydämeni sykkimään entistä enemmän rodulle.
Facebook kaverini kuvista ihailtu monet kerrat tätä parivaljakkoa!
Kuva: Laura Wąsowska
 3. SALUKI
Rotu, joka minulle piti alunperin tulla ennen borzoita. Kaunis, elegantti ja hieman mystinen ulkonäkö yhdistettynä ihanaan luonteeseen, tarjoaa aivan upean perheenjäsenen.

Luonne miellyttää eniten. Tapaamissani yksilöissä on ollut paljonkin eroja ja saman olen harrastajien puheista ja kirjoituksista todennut. Pähkinänkuoressa voisi kuitenkin sanoa, että rotu on melko etäinen vieraita kohtaan, mutta tutut ihmiset saavat sydämmellisen vastaanoton. Melko rauhallinen rotu kotioloissa, mutta viettiä piisaa! Ikävän paljon on alkanut esiintymään arkoja yksilöitä, mutta toivottavasti ei yleisty sen enempää.

Ulkonäkö on toki myös asia johon kiinnittyy huomio väkisinkin. Sulava, ei liioiteltu kroppa. Pää on elegantti, korvat tuovat oman säväyksen päähän (nimenomaan hapsullinen versio siis). Ilme on niin upea, samaan aikaan mystinen, ystävällinen ja arvioiva. Katse tuntuu pureutuvan sisimpään asti. Ei voi muuta sanoa kuin että kaunis!

Nadira, upea 8kk ikäinen Venäjän tuonti ♥
Kuva: Sanna Varis
4. AFGAANINVINTTIKOIRA
Mitäpä tähän nyt voisi sanoa? Afgaani on yksi suosikeistani ehdottomasti! Sellaisen vielä joskus itselleni hankin, ainoa asia mikä kauhistuttaa on turkinhoito. Mutta sekään ei mikään este ole, kunhan tässä nyt ensin "harjoitellaan" borzoiden kanssa. ;)

Afgaanin ulkonäkö on aivan mahtava! Erityisesti jos ei ole ihan hirveitä "karvahirviöitä", joilla turkki yltää sinne maahan asti. Liikkeet ovat upeat ja juoksevaa afgaania jää tuijottamaan suu auki. Ilmavasti liikkuva koira, jolla vain turkki hulmuaa. Kuitenkin pystyy juoksemaan maastossakin, vaikka turkkia onkin jonkin verran. Enemmänkin toivoisin gaaneja kisoissa näkeväni, mutta kovasti tuntuvat painottuvan näyttelyiden puolelle.

Luonne on ihana, tyypillinen vinttikoira. Terveys on käsittääkseni myös ihan ok. Ikäväkseni olen todennut että afgaanipiirit osaavat olla melko riitaisatkin, mutta toisaalta, missäpä riitoja ei olisi? Olenhan kokenut ihan whippeteissäkin tuota samaa nahistelua ihmisten kesken.


Safir, yksi upeimmista slougheista mitä olen tavannut. ♥ Samalla pieni mainostus ;)
Kuva: Susanna Korpela
5. SLOUGHI
Melko uusi tuttavuus mulle. Tuulenkoirissa seurasin paljonkin Alwaahid A-pentujen kasvua ihan syntymästä asti. On ollut ilo ja kunnia päästä tutustumaan rotuun myös jonkin verran ihan oikeassakin maailmassa.

Jokin miellyttää ulkonäössä paljon. Sen verran alkukantainen, ei ole jalostuksella (vielä ainakaan) pilattu liioitelluksi. Terveydestä on melko vaikea mitään sanoa, rotu sen verran harvinainen vielä Suomessa kuitenkin. Luonne on aivan ihana, tyypillinen vinttikoira.

Juostessaan aivan upea ilmestys! Kehän laidalla seurannut muutenkin upeita liikkeitä ravissakin. Jotenkin kokonaisuudessaan niin symppis rotu että vaikea mitään sen tarkemmin kirjoittaa! :) ♥


Halla
Kuva: Saana Remula
6.  BEDLINGTONINTERRIERI
Ah, siis rotu mikä aiheuttaa monissa ihmisissä kauhistuneita ääniä. ;)  Yksi suosikeistani ehdottomasti! Kaverini piti tälläinen hankkia ja eräässä Pori KV näyttelyssä kauan sitten, kävimmekin rotuun tarkemmin tutustumassa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä!
 
Turkki on aivan ihana, niin pehmeä! Ainoa asia mikä rodussa nyt tökkiikin, on trimmaaminen. Itse kun en trimmattavaa rotua ole koskaan omistanut, mutta toki siihen tottuu ja oppii lopulta itsekin trimmauksen tekemään.
 
Luonne mielyttää kovasti. Rauhallinen, melko oppivainen, kuitenkin toimeliaskin. Vaikuttavat melko kekseliäiltä ja selvästi vaatii joskus pitkää pinnaa kun bedlarin omistaa. ;) Facebook kaverin juttuja ja kuvia tullut katseltua.
 
Ulkonäkö on niin mahtava! Oikea susi lampaan vaatteissa ;) Hauskan näköinen höpöttäjä kaikenkaikkiaan. :D Ainoana miinuksena (trimmaamisen lisäksi) voisi varmasti sanoa terveyden, maksaongelmia kun erityisesti taitaa rodussa jonkin verran esiintyä.

Tara 7½kk
Kuva: Maija Laine
7. BRASILIANTERRIERI
Ah, kiitos vain Maijalle kun ihastutti minut tähän rotuun. ;)
 
Ulkonäkö toki miellyttää kovasti, onhan suurimmaksi osaksi rotu melko solakka ja tasapainoinen. Ei ole liioiteltu, ehkä ihan plussaa kun ei löydy mitään kovin monia satoja yksilöitä Suomesta. Melko pienikokoinen, mutta se annettakoon anteeksi ;) Rotu muutoin niin mahtava!
 
Luonne tuntuisi olevan melko ystävällinen ja sosiaalinen. Kuitenkin terrieri, mutta ei huonossa mielessä. Terveys  vaikuttaa olevan kohtalaisen hyvä, toki ns. pieni rotu kun kyseessä, on vaikea arvioida onko kuinka terve rotu sitten tilastollisesti.

Ehdottomasti voisin joskus kuvitella että brassi meillä vinttien rinnalla vipeltäisi. :)

Axl
Kuva: Tiina Nikkanen
8. IBIZANPODENCO
Rotu joka miellyttää myöskin kovasti silmää. Plussaa on oikeudet kisata vinttikoirien juoksikilpailuissa.
 
Koko on mainio, pää ja ilme on jotakin niin upeaa. Karkeakarvainen muunnos on erityisesti mieleeni, lyhytkarvaisetkin toki ovat aivan upeita koiria! Liikkeet on kepeät.
Erityisesti punavoittoiset miellyttää silmää, vaikkakin väri on ihan toissijainen juttu.
 
Luonne vaikuttaa mukavalta, sellaiselta joka minulle sopii. Terveys ihan hyvä lukemani perusteella. Harrastajapiirit melko pienet, joka minulle sopii enemmän kuin hyvin. Rotua ei ole pilattu ja onneksi rotu onkin erityisesti Suomessa vielä melko harvinainen / ei niin suosittu.

Masi
Kuva: Tytti Saviaro
9. SILKKIVINTTIKOIRA
Upea rotu, sopiva välimuoto whippetin ja borzoin välillä. Olisin sijoittanut korkammallekin, mutta näin maastojuoksu ja näyttelyharrastajana, on ikävää kun rotu ei ole FCI:n hyväksymä eli monet riennot jää sen takia väliin. Toki osassa kilpailuissa silkkeneillä on kilpailuoikeudet ja silkkeneillä on jokavuosi myös oma erikoisnäyttelynsä.
 
Turkkia on sopiva määrä, kooltaan mukavasti whippetin ja borzoin välillä. Luonne hyvin samanlainen kuin omillakin roduillani. Terveystilanteesta en tarkemmin osaa mitään sanoa, mutta harrastajien puheista olen ymmärtänyt että melko terve kuitenkin.
 
Ehdottomasti jos ja kun FCI rodun hyväksyy, tulee mulle silkkeni! Tosin, en näe esteenä hankkia muutenkin, mutta näin nyt tällä hetkellä ainakin. Toki menisi hyvin tämänhetkisten rotujeni rinnalla, koska pystyisi sekä vipukoiden että borzoiden kanssa kuitenkin ahkerammin kiertämään kisoja ja kehiä. Katsellaan nyt, vielä ei ole hetkeen oikea aika silkkenille, mutta ehkä joskus. :)
 
Ani
Kuva: Kati Rasku
10. SAKSANPAIMENKOIRA
Rotu joka on valloittanut jo kauan sitten paikan sydämessäni. Rotu jollaisen joskus vielä haluaisin, mutta jonka hankintaa tulen harkitsemaan kauan ja yhdistelmän valitsen hyvin tarkkaan. Ehdottomasti haluaisin kokeneemman neuvoja yksilöä ja yhdistelmää valittaessa. Terveys ja luonne kun tulisi olla kohdillaan eikä ulkonäkö saisi missään nimessä olla liioiteltu!
 
Jos rodulla olisi terveystilanne eri, olisi mulla varmasti jo sakemanni. Ihan liikaa on pihtikinttuja, karppiselkiä, lonkkavikaisia, kyynärvikaisia, jne. Luonteissa on esiintynyt liikaa pelokkaita ja aggressiivisia yksilöitä, tosin se vika löytyy yleensä hihnan toisesta päästä. Liikaa käytetään heikkohermoisia yksilöitä jalostukseen, onhan toki kysyntä suurta ja "kasvattajilla" paistaa rahankuvat silmissä. Mieluiten hankkisinkin peruskoulutetun, terveen ja tervepäisen aikuisen, nuoren koiran.

torstai 29. syyskuuta 2011

HVK:n maastomestaruus 2011 (PITKÄ POSTAUS!)

Daria 5kk

25.9.2011 suuntasimme aamulla klo 5.30 auton nokan kohti Helsinkiä. Mukana oli juoksemaan menevät Kira, Koukku ja Lara sekä turistina mukana oleva Daria. Perillä olimme hieman ennen yhdeksään, tiukoille siis meni kun whippet narttujen oli viim. klo 9.00 oltava ell. tarkastuksessa ;)
Koirat olivat ok ja iso kiitos eläinlääkärille kun piteli kahta muuta koiraa sillä välin kun yhtä liikutin.

Meidän edellämme oli muuten Venäläinen borzoi. Tulipa nähtyä ensimmäistä kertaa ihka aito piikkipanta jossa ne piikit tosiaan osoittaa koiran kaulaan. Ell. tosin käski pannan ottamaan pois sillä on Suomessa kielletty kapistus. Eipä koira paljon kyllä kiskonutkaan...

Paniikki meinasi iskeä kun mentiin siruntarkistukseen ja mies ei Laran sirua löytänyt. Käski mennä välittömästi toimistoon niin he katsoo toisella koneella. Aikamme kyselimme tarkistavatko sen ja vastausta emme saaneet. Olisihan ollut ystävällistä sanoa edes "Tulkaa uudestaan myöhemmin"... Muutenkin toimistolla ei ihan tiedetty asioista. Ensin alkoivat ihmettelemään Kiran arvostelua viime vuoden Seinäjoki KV nlystä (tuloksena NUO-EH, ikää 21kk). "Hetkinen, eikös tulos tarvitse olla ko. kisakaudelta eli tämä ei käy!" Juu ei tarvi, ihan vaan se että KV näyttelystä se EH yli 15kk iässä, so what vaikka olis kolme vuotta vanha arvostelu... Laran arvostelukaan ei meinannut kelvata "Mutta hei, tämä on junnuluokasta, eihän se käy?" (Tampere KV 2011 arvostelu JUN-ERI JUK2, ikää tuolloin 16kk). No lopulta senkin hyväksyivät, että sellasta...

Lara ja Daria treenasi pellolla muutama päivä ennen kisoja ;)

Alkuerälähtöjä odoteltiin pitkä tovi. Tuttuja tervehdittiin ja kaimani kanssa käytiin tsekkaamassa millaiset radat on. Lopulta tuli lähtöarvonnat.

Kira juoksi sinisellä manttelilla lähdössä 30. Parinaan oli Tappinskins Jade In Sunshine, nuori narttu, vasta 1,4v.
Arvostelulomakkeet kun saimme, niin laitetaan tähän jokaisen tuomarin pisteet.
Pisteet on 1-20 välillä. 10-11 pisteet on sarakkeessa "Hyväksytty". 14-17 on "Valio" ja 18-20 "Huippu".

Tuomari A:  Nopeus 16, Innokkuus/Seuraaminen 16, Älykkyys 16, Ketteryys 15, Kestävyys 16 = yhteensä 79p
Tuomari B:  Nopeus 14, Innok/Seur 15, Älykkyys 14. Ketteryys 12, Kestävyys 13 = yhteensä 68p + huom. kompuroi ja kaatui (!?!)
Tuomari C: Nopeus 15, Innok/Seur 15, Älykkyys 14, Ketteryys 15, Kestävyys 15 = yhteensä 74p

Alkueräpisteet Kiralla siis yhteensä 221p ja sijoitus 20/27. Pari sai yhteensä 213p.

Roberta's Konnankoukku

Koukku juoksi sinisellä manttelilla lähdössä 44, parinaan Macarenan Blackjack, kuukauden Koukkua nuorempi.

Tuomari A:  Nopeus 10, Innokkuus/Seuraaminen 10, Älykkyys 11, Ketteryys 11, Kestävyys 10 = yhteensä 52p
Tuomari B: Nopeus 13, Innok/Seur 5, Älykkyys 3, Ketteryys 8, Kestävyys 4 = yhteensä 33p
Tuomari C:  Nopeus 15, Innok/Seur 10, Älykkyys 11, Ketteryys 14, Kestävyys 13 = yhteensä 63p + huomautus hidas sytytys

Koukulla tosiaan piisasi intoa vaikka muille jakaa ja kerrankin kiskoi hulluna kun lähtöpaikalle mentiin. Jotakin kuitenkin tapahtui ja kun "Go!" käsky saatiin, alkoi Koukku hölkyttelemään eteenpäin. Yht'äkkiä syttyi ja oikaisi vieheen perään. Oma erävoitto kuitenkin oli kun ensimmäistä kertaa Koukku jäi vieheelle ja tappoi sitä suurella innolla!
Alkueräpisteitä tuli siis yhteensä 148p ja finaalipaikka jäi vain haaveeksi (rajana 150p).

Lara juoksi lähdössä 32 punaisella manttelilla, parina tuttu SMM-kisojen alkuerästä (sama pari siis) Borscana Simply Beautiful.

Tuomari A: Nopeus: 17,  Innokkuus/Seuraaminen 18, Älykkyys 17, Ketteryys 18, Kestävyys 17 = yhteensä 87p
Tuomari B: Nopeus16, Innok/Seur 14, Älykkyys 12, Ketteryys 15, Kestävyys 16 = yhteensä 73p
Tuomari C: Nopeus 17. Innok/Seur 16, Älykkyys 15, Ketteryys 16, Kestävyys 15 = yhteensä 79p + huomautus "Hieman liikaa hosumista, muutoin hyvä!"

Laran yhteispisteet alkuerästä oli 239p ja sijoituksena 8/15. Parin pisteet olivat 221.

Siskokset Lara ja Sintti

Finaalissa Kira juoksi taas lähdössä 30, parinaan nyt Pikkuliisan Kesäyön Keiju ja Kiralla punainen mantteli.

Tuomari A: Nopeus 18, Innok/Seur 17, Älykkyys 17. Ketteryys 17, Kestävyys 17 = yhteensä 86p
Tuomari B: Nopeus 17, Innok/Seur 19, Älykkyys 19, Ketteryys 19, Kestävyys 19 = yhteensä 93p
Tuomari C: Nopeus 16, Innok/Seur 18, Älykkyys 17, Ketteryys 18, Kestävyys 16 = yhteensä 85p ja kommentti "Hyvä!"

Yhteensä pisteitä tuli siis finaalissa 264p. Keiju sai 239p.

Finaalissa Lara juoksi lähdössä 24 sinisellä manttelilla, parinaan valeraskaana oleva Anna-Su XL Bertha. Radan puolessa välissä oli vieherikko, mutta se ei paljon menoa haitannut! Vieheen lähtiessä uudestaan liikkeelle, alkoi armoton takaa-ajo taas. ;)

Tuomari A: Nopeus 16,  Innok/Seur 15, Älykkyys 16. Ketteryys 15, Kestävyys 16 = yhteensä 78p

Tuomari B: Nopeus 17, Innok/Seur 17, Älykkyys 17, Ketteryys 17, Kestävyys 17 = yhteensä 85p
Tuomari C: Nopeus 16, Innok/Seur 18, Älykkyys 18, Ketteryys 17, Kestävyys 17 = yhteensä 86p
Yhteensä pisteitä tuli siis finaalissa 249p. Bertta sai 156p.

Radoista:
Rata 1: whippetit juoksivat alkuerän ja borzoit finaalin ko. radalla. Ykkönen testasi erityisesti koiran kestävyyttä. Oli siis pidempi kuin kakkonen, mutta oli myös vähemmän ns. vaikeita tilanteita.

Rata 2: borzoit juoksivat alkuerän ja whippetit finaalin tällä radalla. Kakkonen oli enemmän ns. tekniikkarata eli oli niin nousuja kuin laskuja sekä käännöksiä. Selvästi tämä rata oli Kiralle parempi vaihtoehto, Laralle oli kumpikin rata melko tasaväkisiä.

SIJOITUKSET:

Normi whippet nartuissa oli aivan huima taso! TOP8 nartut sai kaikki yli 500p!  Myös borzoi nartuissa näytti olevan erinomainen taso, uroksissa oli tällä kertaa hieman heikompi eikä uroksissa myöskään sertiä jaettu lainkaan, voittaja sai SA:n.

Marosnaje Anjushka Agafia "Sintti" oli borzoi narttujen sijalla 4. kera SA:n, pisteitä sisko sai 458p
Be Like Daddy Royal Lily "Neo" oli borzoi urosten sijalla 5, pistein 393p. Isästä tuli myös HSKP-I
Roberta's Karhunmarja "Taisto" oli yk whippet poikien sijalla 15 kera SA:n, pisteitä veli sai 448p.
Twyborn Philadelphia "Hupi" oli  yk veteraani whippet urosten sijalla 2 kera SA:n, pisteitä pappalla oli 448p ja HSKP-I

Tuossa jokunen koiriemme sukulaisten tuloksia. Hupihan on tosiaan Berry-pentueen isoisä.
Muut tulokset löytyy täältä ja siellä myös Ylituomarin kommentti.

Omien koirien tulokset täytyy toki vielä laittaa ;) Tulokset on kuvien alla!
Riikalle iso kiitos hienosta tytöstä! Kyllä tässä nyt leijutaankin pilvissä ties kuinka kauan. ;)

Marosnaje Anastasija Ljuba 488p sijalla 1/14 SERTK (tulossa myös CACIL, HVK:n virheen takia meni väärälle koiralle)

Roberta's Kardemumma 485p sijalla 12/23 SA (ensikilpa)
Lauantaina menemme Kirjurinluotoon oman seuran kiihdytyskisoihin. Mukaan pinkomaan pääsevät pentuihin Unna, Ado ja Daria, sekä omaa rotuaan edustamaan Lara, Kira ja Koukku. Ensi maanantaina tarkoitus mennä vuorostaan Poriin mätsäriin, kokoonpano hieman avoin vielä, mutta varmaan pennut sinne lähtee vain.

Voittajaan olemme myös suuntaamassa tänäkin vuonna! Mukaan lähtee junnuihin kokeilemaan Unna ja Ado sekä nuorten luokassa viimeistä kertaa oleva Lara. Daria menee marraskuussa Helsinkiin pentunäyttelyyn ja marraskuussa olisi myös Lohjalla Whippet-Tapahtuma jonne olisi tarkoitus ainakin penskojen (jotka jo junnuissa!) kanssa mennä, Kira ja Koukku harkinnassa. Kasvattajaluokka myös esitetään.

Unna 7kk
Ado 7kk
Maastokausi käydään päättämättä tältä vuodelta parin viikon päästä Hailuodossa, kovasti toivon että Lara ei sitä ennen juoksujaan aloita.
Ensi viikon sunnuntaina mennään vuorostaan Darian kanssa Hyvinkäälle tapaamaan Piaa ja sisaruksia pentumiittinkiin. :)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Tampereen näyttelyviikonloppu

17.9.2011 suuntasimme Tampereen ryhmänäyttelyyn isän sekä Laran, Koukun ja turistina mukana olleen Darian kanssa. Ensin kävin kehässä Laran, sitten Koukun kanssa. Tapasin myös tulevan pentueen isän eli Kapun (Charlotte'russe Kontzales). Yhdistelmästä lisää kotisivuiltani ja myöskin blogin "Pennut"-sivulta.

Marosnaje Anastasija Ljuba, tuomarina João de Paula Bessa, Portugalista."Hyvin tyypillinen, erinomainen narttu. Erinomainen rakenne. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Erinomaisesti esitetty."
NUO-ERI NUK1 SA VASERT


Roberta's Konnankoukku, tuomarina Stephen Wheeler, Ruotsista."Elegant brindle. Pleasing head and expression. Good length to neck. Well developed body. A little too short on body length. Good bone for size. Good ??? placement. Moves ok."
AVO-EH


18.9.2011 suuntasimme jälleen Tampereelle, nyt vuorossa SVKL:n päänäyttely. Äiti, isä ja 6 koiraa mukana. Turistina Kira ja Koukku.
Kasvatteja saapui paikalle yhteensä 7 ja vielä Aslan-isäkin tuli! :) Aslan olikin hienosti kovassa luokassa tuloksella VAL-ERI VAK3 SA!
Whippet pennuilla tuomarina oli Laurent Heinesche, Luxemburgista. Uroksia oli paikalla 15 ja narttuja 10.

Rokinet's Blackberry"Very nice in his general apperance. Correct masculine face. Correct front. Correct topline. Chest should be deeper. Nice rear angulation. Exellent tail set&position. Correct movement."

ei sij.
Rokinet's Blackcurrant" Very nice in his general apperance. Nice face. Nice front. Correct topline. Chest could be deeper. Excellent rear angulation. Nice tail set & position. Correct in movement. "

ei sij.

Rokinet's Gooseberry
"Correct in general apperance. Correct masculine face. Correct front, a little bit open. Nice topline. Chest should be more down & developed. Correct rear angulation. Correct in movement."

ei sij.
Rokinet's Sea-Buckthorn
"Exellent in his general apperance. Nice masculine face. Correct front, a little bit open. Nice topline. Correct chest for his age. Nice rear angulation. Nice in movement."

PEK3

Rokinet's Blueberry"Nice in her general apperance. Correct face. Correct front, a little bit open. Nice topline. Chest could be deeber& more developed. Rear angulation is minimal. Nice tail set & position. Correct in movement."

PEK3

Rokinet's Cranberry
"Correct in her general apperance. Correct face. Correct front. Acceptable topline. Correct chest. Rear angulation is minimal. Nice tail set & position. Correct in movements."
ei sij.

Rokinet's Raspberry

"Correct in her general appearance. Correct face. Correct front, a little bit open. Acceptable topline. Good chest. Correct rear angulation. Nice tail set & position. Correct in movement. "

ei sij.

Borzoilla tuomarina oli venäläinen Luydmila Tchistiakova. Oli melko tarkka tuomari. Laran sisko M. Amelie Aljosinka aka Lulu sai EH:n, samoin kuin nuorten luokassa myös ollut Charlotte'russe Lili Marlene. Darian sisko Zatravin Dina oli PEK2 KP! Daria hieman vierasti kait tuntematonta esittäjää ja siksi arkaili. Kiitos kuitenkin Jenni esittämisestä! <3

Marosnaje Anastasija Ljuba"Very typical 20month old female. Nice type and size. Good bone and body substance. Typical head with lovely feminine expression. Dark pigmentation. Good overline. A little bit straight angulation front, good behind. Coat needs time to develope"
NUO-ERI NUK1 SA


Zatravin Daria"5 month old typical female. Good type and size for her age. Just today the body is too compact. Good bone end body substance. Very typical head and expression. Good ears. Strong overline. Good angulation behind. A little too straight in front. Good coat structure. Teeth are changing. Needs more socialistation and ring training."
PEK3

Lohjan whippet-tapahtumassa esitetään taas Rokinet's-kasvattajaryhmä! Paikalle saapuu ainakin Unna, Ado, Kujo ja Halla. :)
HeWi´11 ja V-11 olis tarkoitus suunnata ainakin Adon ja Laran kanssa. Unnasta en ihan varma.

Ensi sunnuntaina olisikin sitten Helsinkin maastokisat johon ilmoitettu Kira, Koukku ja Lara.

Ja loppuun vielä:

*** Onnea 7kk ikäisille marjoille! ***

torstai 8. syyskuuta 2011

3.9.2011 olimme Kokemäellä "lanttiksella" (maaseutuoppilaitos, entinen kouluni) mätsärissä. Mukana oli kaikki kolme pentua ja Lara.

Isoissa aikuisissa Laralla oli parina siperianhusky. Äitini esitti Laran koska itse oli pentukehässä. Lara ei lopulta sijoittunut laisinkaan, mutta tuomari ei tainnut rodusta niin kauheasti edes tykätä. Ensimmäistä kertaa näin muuten kun Lara hymyili! Tavattiin jälleen yksi Laran suuri rakkaus eli Colli (Charlotte'russe Malcolm) ja neito innostui nauramaan kunnolla. :)

Pennuissa ensimmäisenä kehään meidän pennuista meni Ado. Esiintyi oikein hienosti, parinaan oli Hinto-am.akita (om. Krista Karjaluoto) jolla ikää 10kk. Ado sai punaisen nauhan. Pikainen koirien vaihto ja Darian kanssa kehään, nyt parina staffi (11kk). Daria myös esiintyi oikein hienosti vaikka hampaiden katsomista hieman arkailikin. Myös Daria sai punaisen nauhan. Unna oli meidän pennuista viimeinen ja parinaan 9kk ikäinen ruskea labbis. Unnan mielestä maassa oli ihan liikaa hyviä hajuja (ja pudonneita makupaloja), mutta muuten esiintyi oikein kivasti. :) Tuloksena sininen nauha, labbis sai punaisen kuulemma iloisuuden takia.

Pian olikin jo meidän vuoro pennä sinisten kehään. Tuomari kätteli pois kaikki muut paitsi 5 pentua (3 sijoitettiin). Unna ei tällä kertaa sijoittunut, mutta olen oikein tyytyväinen tuohon tyttöön, saatiin mainiota harjoitusta ensi viikkoa ajatellen!

Punaisten kehässä isä tuli Darian kanssa, itselläni oli Ado. Tosin kun tuomari pyysi kolmion tekemään, hoidin minä sen osuuden myös Darian kanssa. Ado käteltiin pois ja annoin pojan isälle, otin Darian tilalle. Olin hyvin yllättynyt kun meidän ohjattiin kolmansiksi.

Palkinnotkin oli oikein mainiot, vaikka tällä(kään) kertaa ei ruusuketta,tms saatu. Palkintoina oli mm. 15kg Jahti&Vahti juniori nappulaa, luita, leluja, jne.

Lopulliset tulokset siis:
Lara isojen PUN -
Ado pentujen PUN -
Unna pentujen SIN -
Daria pentujen PUN3

Kuvia ei nyt valitettavasti saatu yhtään kun ei kukaan ehtinyt kuvia ottamaan. Tarkoitus olisi kuitenkin uudet seisotuskuvat ottaa heti kun ilma vain sen sallii.

Kajaanin maastokisoista tuli myös hienoja uutisia, Laran veli Marosnaje Aifal Aristovul eli tuttavallisemmin Fasu, oli tullut borzoiden (yhdistelmä) ykköseksi ja saanut ensimmäisen SERTK! Onnea Heidi ja Fasu! Hienoja koiria tuntuu Marosnajet olevan, ISO kiitos Riikalle näistä. ♥

Laitetaampas nyt jokunen kuva Mustialan ja Helsingin maastoista. Kuvat on ottanut Irene Vinha.
Mustialan finaalijuoksu (pari sai diskin)

Mustialan maastokisan finaali







<> 
Mustialan kisat

2. SERTK Vara-CACIL