keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Match show ja muita kuulumisia

27.5.2012 osallistuimme Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen järjestämään mätsäriin joka pidettiin Porissa Koivulan urheilukentällä. Tuomarina isoilla aikuisille oli knl Miliisistä Jaana Hyttinen.

Lara hienosti PUN3



Daria lopettelee pikkuhiljaa jo juoksujaan

Perjantaina olisikin sitten lähtö Tallinnaan, meiltähän sinne osallistuu kaikki 5 whippettiä. Tuloksia päivittelen sitten tänne kunhan ehdin. Vinttikoirien erkkari olisi lauantaina ja sinne ilmottu 8 whippettiä (joista 5 meidän ja Netta ainoana veteraanina). Sunnuntaina olisikin sitten Viron Voittaja näyttely ja siellä ilmoitettuna 10 whippettiä, joista myös 5 siis meidän.



tiistai 22. toukokuuta 2012

Kuvia kasvattitapaamisesta




Nyyti

Pippa ja Möhkö

Nipsu


Sirpa Palomäki / Olipa Kerran, oli myymässä paikanpäällä

Awa
Karem ja Spot, takana Nadira
Spot
Möhkö
Unna
Wili

Nadira
Kingi
Netta
Hilkka
Ado, Koukku ja Karem
Kujo
Olga
Galina
Kira
Pippa
Ado
Koukku
Karem
Vieheenveto porukkaa
Joukkio
Spot ja Karem
Nadira ja Möhkö


Kasvattitapaaminen

19.5.2012 olikin sitten kauan odotettu kasvattitapaaminen meillä kotosalla. Väkeä saapui mukavasti paikalle

Aamu meni touhutessa, ensimmäiseksi kun aloitin tekemään pitsoja ja tyrnipiirakkaa. Teimme vasta aamulla myös kyltit jotka ohjastivat perille, kävimme ne Joonaksen kanssa viemässä perille asti. Ensin meinasimme kävellä ja otimme Netankin mukaamme, vapaana siis ilman hihnaa. No käännyttiin takaisin ja otettiin auto, tiellä kun oli kyy.

Ensimmäisenä saapuivatkin Harri, Katja ja Leevi kera Wilin ja Kingin (Lekurin Kingi). Sen jälkeen itse käväisin suihkussa ja olikin sillä välin Ida-Maria ja Lauri saapuneet kera Möhkön. Pian alkoikin porukkaa tulemaan enemmän ja aika meni ihmisiä ohjaillessa parkkiin.
Lopulta kaikki alkoivat olemaan perillä ja kun Sirpa oli pihaan vielä ajanut kärrynsä kanssa, saatiin portitkin kiinni. Koirat tosin olivat silti vielä kytkettyinä ja hyvä niin, sillä myöhemmin pihassakin oli yksi kyy.

Jaana saapui paikalle myös Ekan (Besties Q-Sama) kanssa, Eka tuli tosin vain mittaukseen kun juoksuinen kuitenkin oli. Sirpa myös mittautti Awan (FI MVA Sheikc's English Rose) ja Sanna mittautti viimein Karemin (Roberta's Karamelli).

Sari seisotti koiria kun minä otin kuvia, saatiin hienoja poseerauksia siis ikuistettua. Söimme ruuan ja kahvittelimme, juttelimme kaikesta ja samalla vuorotellen kaikki kävivät mittauksessa. Lopuksi pidimme vielä kiihdytyskisat. Awa juoksi ulkopuolisena (reilu 18s ajalla) ja ensimmäistä kertaa vieheen perässä. Karem oli ensimmäinen joka juoksi, ilman aikaa kylläkin kun he sitten lähtivät Sarin kanssa koteihinsa. Veljeni otti aikoja ja kirjasi ne ylös, Harri veti käsiviehettä, Joonas otti videota ja minä räpsin kuvia. Lopuksi suoritettiin palkintojenjako, kaikki saivat purutikut ja 4 parasta sai Sarin lahjoittamat ruusukkeet ja ensimmäinen sai myös pienen pokaalin.

Äidille iso kiitos kun näki niin paljon vaivaa kaiken eteen, mm. loihti hienot tarjottavat! Veljelle ja isälle myös kiitokset. Ja Joonakselle kun auttoi myös paljon paikanpäällä ja kuvasi vielä videoitakin. :)

Kiitos kaikille osallistumisesta, oli aivan huippua nähdä niin monta upeaa koiraa ja ihmistä samaan aikaan! Harmi kun Riikan kanssa emme ehtineet sen enempää puhua enkä ehtinyt Biffistä saada yhtään kuvaakaan, oli sen verran tekemistä kun kirjoitin kirja-anomuksia kaikille valmiiksi (24 lomaketta siis). Kiitos kuitenkin kun tulitte!
Erityisen iso kiitos vielä mittamiehille, hienoa Hanna ja Sami kun viitsitte lähteä Poriin asti mittaamaan koiriamme!

Paikalla siis oli 8/10 marjaa: Wili, Kujo, Ado, Möhkö, Biff (R. Cowberry), Pippa, Spot ja Unna. Sen lisäksi Kira, Koukku, Netta, Galina, Olga, Karem, Awa ja Kingi (+ mittamiesten koira joista Hilkka oli pihassakin). "Vääränrotuisina" Nadira-afgaani, Nyyti-kpinseri ja Nipsu-cirneco


Mummo
Gaselle's Stella Di Notte "Galina"

Erittäin lihavassa kunnossa oleva äiti-koira
Roberta's Kardemumma "Kira"
Eno
Roberta's Konnankoukku "Koukku"
Eno, joka onkin kunnioitettavan kokoinen: 55,4cm!
Roberta's Karamelli "Karem"
Rokinet's Blackberry "Wili"
48,3cm
Rokinet's Blackcurrant "Kujo"
49,9cm eli isoin pojista ja on myös uusintamitattava ensi vuonna
Rokinet's Gooseberry "Möhkö"
48,6cm
Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado"
48,2cm
Rokinet's Blueberry "Unna"
44,3cm
Rokinet's Cranberry "Pippa"
44,6cm
Rokinet's Strawberry "Spot"
46,8cm
Kiihdytyskilpailujen tulokset, juostava matka n. 150m:
1. Kujo 11,278s
2. Unna 11,308s
3. Pippa 11,456s
4. Wili 11,470
5. Möhkö 12,107
6. Spot 12,225s
7. Ado 16,128s (keskeytti ennen maalia eli aika otettu kun ylitti maalin)


Teen seuraavaksi kuvapostauksen, en viitsi tähän enempää kuvia laitella. :)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Rauma kr

6.5. olimme Rauman näyttelyssä. Tässä meidän tuloksia, arvostelut tulee sitten myöhemmin kotisivuille.

Rokinet's Strawberry "Spot" JUN-H
Rokinet's Cranberry "Pippa" JUN-EH JUK4

Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" JUN-ERI JUK2
Rokinet's Blueberry "Unna" JUN-ERI JUK2 SA PN4
Kiikurin Nekku "Netta" VET-ERI VEK1 ROP-veteraani
Marosnaje Anastasija Ljuba "Lara" AVO-ERI AVK2