maanantai 29. elokuuta 2011

SMM 2011 Helsingissä

28.8.2011 heräsimme jo klo 2, johtuen siitä että Koukku kakoi. Taisi jokin ruohonkorsi,tms häiritä kurkussa.
Kolmelta oltiin alunperin herätys suunniteltu. Matkaan lähdettiin hiukan ennen 3.30 ja auton nokka suunnattiin kohti Helsinkiä.
Pihasta lähdettäessä, juoksi pihatien yli hiiri,tms. Humppilassa pysättiin kahville ja ihmettelin mitä Lara nuuskii ja puhisee (oli siis säkkipimeää). Yhtäkkiä juoksi rusakko parkkiksen poikki. Sekä Daria että Lara olivat hyvin kiihtyneitä. Matkaa jatkettiin ja jossakin vaiheessa (jo ennen Humppilaa) tiellä seisoi kettu tuijottamassa, juoksi lopulta metsään. Helsinkiä lähestyttäessä hölkytteli tien yli hirvi! Kisapellon viereisellä tiellä taas juoksi orava ihan koirien nokan alta ja jälleen oli kaksi kiihtynyttä borzoita.

Tosiaan kisa järjestettiin Tuomarinkartanolla, vinttikoirakeskuksen läheisyydessä sänkipellolla.

Alkuerissä Laralla oli kova vastus, upea borzoi narttu Borscana Simply Beautiful. Pisteitä alkuerässä tuli 237p ja sijalla 1. Fasu-veljellä pisteitä oli 248p (sij.1) ja Neo-isällä 228p (sij. 3).

Finaalissa Laran parina oli kaunis Anna-Su Xena Fighter "Xena". Laralle tuli pisteitä 235.
Fasulle 253p ja Neolle 236p.

Lopulliset tulokset "meidän" porukalle:

SMM2 SERTK Marosnaje Anastasija Ljuba "Lara" 472p
SMM2 SA Marosnaje Aifal Aristovul "Fasu" 496p
SMM3 SA VINTYT Be Like Daddy Royal Lily "Neo" 464p


Onnellinen omistaja :D
Kuva: Essi Vuohu
Mukava oli tavata myös Hertta-äiti (Charlotte'russe Isolde) ja Amur-veli (Marosnaje Amur Apollinari). Sekä tietenkin kasvattini Kujo (Rokinet's Blackcurrant) ja Nipsu-cirneco omistajineet, tulivat moikkaamaan meitä. :) Ja Pia-kasvattaja "täti" sekä Zoja-borzoi. Daria ainakin tuntee kasvattajansa :)

tiistai 23. elokuuta 2011

20.-21.8.2011 Mustialan maastokisat

20.8. suunnattiin auton nokka kohti Mustialaa klo 7 jälkeen. Mukana Lara, Koukku, Unna, Ado ja Daria.
Olimme ajoissa paikalle ja mentiin ilmoittamaan Lara ja siitä sitten ell. tarkastukseen. "Leiriydyttiin" nurmikolle tuolien, ym kanssa ja alettiin odottamaan lähtöarvontaa.

Lara juoksi ensin Marinkan omistaman kauniin Tinkan (Katinka) kanssa. Tinka jostakin syystä keskeytti, mutta Lara veti koko matkan ja pisteitä kertyi 220p ja oli silloin jaetulla 5. sijalla.
Finaalia odoteltiin taas ja Lara oli niin väsynyt että pelkäsin jättävän kesken finaalin. Kuitenkin piristyi kun lähtötarkastuksesta lähdettiin kohti kisapeltoa kävelemään sen n. 400-500m matkan.

Finaalissa parina oli Carabida's Dream Came True. Pari tuntui alkavan tuijottaa Laraa lähdössä ja kulki ihan Larassa kiinni, ajattelin että tulee tappelu. Kuitenkin hienosti Lara veti ja juoksi paremmin kuin alkuerässä. Lopussa eivät juosseetkaan suoraan vieheelle, vaan Lara kiersi vieheen "takaa" ja pari lähti kauemmas. Pari diskattiin finaalissa ja Laralle pisteitä tuli 247p.

Yhteensä Laralle tuli pisteitä 467p. Sijoitus yllätti täysin! Narttujen 2. SERTK ja va-CACIL! Hienosti siis neito paransi juoksua. 1. tuli Anna-Su Xarifa ja 3. Anna-Su Xena Fighter.

Kuvannut: Ella Niinistö

TOP3 borzoi nartut
kuva: Ella Niinistö
Yövyttiin Tammelassa Venesillan leirintäalueella.
Sunnuntaina 21.8. lähdimme takaisin Mustialaan ja tällä kertaa juoksemassa oli Koukku. Alkuerässä Koukulla oli parina Zaraque's Holy Smoke. Koukku oikoi heti alussa eikä taaskaan uskaltanut vieheelle jäädä vaikka pari olisi nyt päästänytkin. Pisteitä tuli kuitenkin 176 eli päästiin finaaliin.

Sadetta saatiin niskaan ennen finaaleja ja Adon kanssa sadetta pidettiin toimisto/kahvila katoksessa ja poika tutustui Anitan Huimaan, Luxiin ja Hupi-pappaansa. :)

Finaalissa Koukku juoksi yksin ja selvästi paremmin kuin alkuerän, nyt jäi vieheellekin. Pisteitä tuli 220. Koukulla oli kivaa ja ilman loukkaantumisia selvittiin ja se on tärkeintä!

Koukulle yhteispisteitä tuli 394p ja sija 21/21 ja ainoa ilman SA:ta.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kuulumisia

Edellinen postaus kun oli pelkästään kuvia täynnä, niin kirjoitellaas nyt hieman kuulumisiakin.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu siis vietettiin lopulta ihan Porissa. Jäi kokonaan tuo Pohjanmaan reissu tekemättä ja myöhemmin sitten päästään Möhköä tapaamaan.

Perjantai oli melko laiska päivä, ainoastaan pojat kävin lenkittämässä kytkettynä, koskapa tuolla oli nyt niin hirveä liikenne. Olisi siis ollut täyttä tuskaa lähteä enään neljän tytön kanssa liikkeelle. Taisi liikenne suunnata tuonne metsästysliikkeen suuntaan.

Lauantaina nukuttiin koirien kanssa pitkään ja kun sain koirat ruokittua (+ lepotauko) niin päätin lähteä Koukun kanssa hiekkakuopalle. Kuitenkin lenkkareita jalkaan kiskoessani, aloitti Lara sellaisen serenadin että oli pakko ottaa myös neito mukaan. ;) Matkaa Viasveden hiekkakuopalle on vanhempieni luota n.7km/suunta eli tuli sopivasti lenkkeiltyäkin. Kolme tuntia saimme kulumaan aikaa, josta tosin eniten aikaa menikin kävelyyn. Ihastelimme matkalla hevosia ja väistelimme parhaamme mukaan autoja ojanpientareelle.
Kuopan löysin uskomattoman hyvin, ensimmäistä kertaa kun siellä olimme. Koirat vetivät kunnon rallin toisella kuopalla ja toisessa kuopassa taas eniten tongittiin lukemattomia roskia.
Olen muutenkin ihan ymmälläni miten hyvin Lara ja Koukku tulevat toimeen keskenään. Lara kun hiekasta kaivoi esiin vanhoja, kuivia nakkeja ja söi niitä. Ei edes ärähtänyt vaikka Koukku meni viereen. Kotonahan Lara käy päälle jos hänen syömisiin mennään lähelle, siitä johtuen syö eri tilassa aina.
Kumpikin kahlaili vedessä ja nauttivat täysin rinnoin.
Kotimatkalla meinasi jalat pettää alta pari kertaa kun alkoi väsymys painaa itseä.

Sunnuntaina mentiin sitten vanhempien kyydillä hiekkakuopalle ja mukana jälleen Koukku ja Lara. Tällä kertaa ei ihan yhtä suurta vauhtia ollut päällä, mutta nauttivat kuitenkin. Ja jälleen käytiin kahlaamassa. :)

Alkuviikko olikin sitten ihan kotosalla oleilua vain. Niin ja tulihan meille Helmi-pannat Lindalta ;)

Torstaina oltiin maastoharkoissa ja Koukku juoksi ensin parin kanssa ja sitten yksin. Intoa piisaa kyllä! Unna ja Ado juoksivat apinan raivolla suorat ;)

Viikonloppu meni näyttelyissä, mutta siitä tulossa oma postaus

maanantai 15. elokuuta 2011

Piccolo Evento ja pentunäyttely

13.8.2011 Piccolo evento, Vantaan Hakunilassa. Tuomarina Italialainen Steffano Muzzolini.

Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" PEK1 BIS-pentu
Rokinet's Blueberry "Unna" PEK3
Rokinet's Strawberry "Spot" ei sij

14.8.2011 Hki tuomarina Eeva Resko
ROP Pipsqueak Smiles A-Lot * VSP Rokinet's Sea-Buckthorn
14.8.2011 Helsinki pentunäyttely Tuomarinkartanossa, tuomarina suomalainen Eeva Resko.

Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" PEK1 KP VSP-pentu
Rokinet's Blackcurrant "Kujo" PEK4
Rokinet's Blueberry "Unna" PEK3 KP
Rokinet's Strawberry "Spot" ei sij
kennel Rokinet's ROP-kasvattaja

Arvostelut tulee kotisivuille heti kun ehdin ne sinne laittamaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Hiekkakuoppa kuvia

Kävimme Laran ja Koukun kanssa ensimmäistä kertaa Viasveden hiekkakuopalla tänään. Tässä jokunen kuva ja lisää löytyy facebookista (lisään myöhemmin kuvat.fi)























maanantai 1. elokuuta 2011

Pori KV ja sprintti-ilta

28.7.2011 olimme Lännen vinttikoirien sprintti-illassa. Tuttuja tuli nähtyä jälleen paljon! Ihanainen Spot neitonenkin tuli menoa ihmettelemään vaikka tietysti ei juoksemaan päässyt. Sulo-serkkukin tavattiin eli Miyessa Bucket Of Love, ikää 2kk :) ♥

Oli mukava tavata teitä kaikkia taas, en jaksa nyt nimeltä luetella kaikkia. :D

Juostava matka 100m
Marosnaje Anastasija Ljuba "Lara" (iso): 7,185s (50,1km/h) sija 5/23
Roberta's Konnankoukku "Koukku" (iso): 7,258s (49,6km/h) sija 8/23
Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" (pieni): kesk. (iski pissahätä loppumatkassa ;))
Rokinet's Blueberry "Unna" (pieni): 11,357s (31,7km/h) sija 3/3
30.7.2011 menimme Porin kv näyttelyyn raviradalle. Hieman kauhistutti kun JUN&NUO urokset sai H:n, avoimista uroksista 2 sai EH:n ja 1 sai HYL, valiot ja veteraani sai ERIn ja Juniori narttu H:n...
Kuitenkin tuomarina ollut Unto Timonen tykkäsi kovasti Larasta! ♥ SA:ta ei antanut niukan turkin ja hoikkuuden takia, mutta kuulemma kunhan turkki kasvaa ja saa lisää massaa runkoon niin hyvä on! Ei kuulemma ole kuitenkaan kapea vaan löytyy sitä pyöreyttä, wuhuu! :D
Jenni Veijalainen

Marosnaje Anastasija Ljuba "Lara" NUO-ERI NUK1
"Kaunislinjainen nuori narttu. Kaunis pää. Hyvä kaula. Hyvin kulmautunut etuosa. Hyväluustoiset raajat. Kaunis ylälinja. Toivoisin sille hieman enemmän rinnan syvyyttä. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu erinomaisesti. Turkki ei tänään parhaimmillaan."

Muita tuloksia Porista:

PU1 CACIB Of Golden-west Hearty Taifun


PU2 vara-cacib Rajalinjan Flash Thowra
PU3 Rajalinjan Halis
PU4 VSP-vet Tarijemiran Boldarjeff
PN1 CACIB VSP Tarijemiran Enitja
PN2 vara-cacib ROP-vet Tarijemiran Beresina
PN3 SERT-> FI MVA Polongain Oljakova

Erityisesti onnea Simban ropista kasvattaja Ninalle (Kennel Of Golden-West) ja omistaja Kaisalle (Kennel Coverdale's)! ♥♥
Sekä Zojan valioitumisesta Pialle (Kennel Zatravin)! ♥♥♥

Kovasti myös tykästyin Pian Kirilin poikaan Severiin (Carabida's Dance Of Joy), jotenkin niin mukavan näköinen ja oloinen pakkaus. :) Haliksen (Rajalinjan Halis) liikkeet taas aiheutti mussa niin "wow"-reaktion.
Lupauduin myös auttamaan Tarja Savista borzoiklubin sivujen ylläpidossa, Pia kun sitä minulta kysyi. ;)

Kuvia borzoista (paitsi VET-uros): Lauantai
♥ Severi ♥
♥ Halis ♥
Usva-italiaano on Laran uusi rakkaus :) ♥
Jenni Veijalainen
 Oli taas mukava tavata Sirpa, Jenni, Nina, Pia, Virpi, Petriina, Crista, Eija, Satu jne. Ja erityisesti vielä Jennille kiitos seurasta kehän laidalla! :) ♥

♥ Zoja ♥

Kotiin lähdimme kahden jälkeen ja matkalla Pia soitti, kolmen aikoihin sovittiin treffit Harmaalinnan koirapuistoon. Pia siis saapui paikalle Zojan kanssa ja samalla hän näki kasvattinsa Darian ja Doran (Cristan penneli, Zatravin Dina)
♥♥♥♥♥
31.7.2011 menin turistiksi jälleen näyttelyyn ja kamera toki mukana. Unna ja Koukku pääsivät myös mukaan, Koukku kun meni lainaan junior Handleriin.
Hienosti Heidi Talvitie selvisi Koukun kanssa vaikka sijoitusta ei isosta junior handler joukosta tullutkaan.
Kuvailin muutenkin jonkin verran juniorhandlereita, joitakin satunnaisia kuvia muista roduista ja sen lisäksi vielä kääpiövillakoiria.

Tällä kertaa kiitos lähtee jälleen Pialle ja myös Sannalle, Kimmolle ja Tuijalle sekä Heidille+äidilleen ja siskolleen+tämän poikaystävä!

Kuvia sunnuntailta.
 
Nyt elokuu onkin täynnä ohjelmaa, tällä viikolla lähdemme perjantaina asuntovaunun kera käymässä mm. Tuurissa ja käymme myös Seinäjoella treffaamassa Möhköä (Rokinet's Gooseberry), palaamme sunnuntaina takaisin.
Ensi viikon viikonloppuna olisikin sitten Helsingin pentunäyttely. Siitä seuraavana vkl Mustialan maastokisat kera Koukun ja Laran ja siitä seuraavalla viikolla SMM maastot Laran kanssa Helsingissä.

Laralle olen myös alkanut pikkuhiljaa miettimään urosta vaikka mahdolliseen astutukseen aikaa onkin vielä n.2v.