perjantai 21. syyskuuta 2012

Vastaus haasteeseen ja uusi haaste

Sanna haastoi blogissaan Liebster-haasteeseen.

Mitä tarkoittaa Liebster?
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.
Liebsterin ajatuksena on saada huomiota niille blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.
Haastetun on vas
tattava 11 esitettyyn kysymykseen ja haastettava sen jälkeen 11 henkilöä, joille hän keksii 11 uutta kysymystä. Et saa haastaa sitä, keneltä haasteen sait!

Ja tässä ne Sannan esittämät kysymykset:

1.Miksi päädyit juuri siihen eläinlajiin, jonka omistat?
Koirat nyt ovat aina olleet täysin mun juttu, perheessä kun oli jo lapsena tolleri ja cavalier. Koirat ovat totta tosiaan ihmisen parhaita kavereita. Koira osaa lohduttaa ja tulee lähdettyä helpommin uloskin. Koirat nyt vaan on SE juttu.

Kissa meille oikeastaan tuli kun cavalier kuoli, lievittämään ehkäpä ikävää? Siitä se sitten lähti, kissa on helppo lemmikki eikä vaadi niin paljon ulkoilua ja seuraa kuin koira. Tosin, tuskin enää kissaa hankitaan kunhan nykyisistä aika jättää.

Kanit ovat aina olleet minulle yksiä suosikkeja. Jokin niissä kovasti kiehtoo. Ensimmäinen kani tulikin koulukaverilta, toinen ja kolmas sitten petsiestä tutulta kasvattajalta. Kani on helppohoitoinen, seurallinen ja äärettömän mukava lemmikki muutenkin.

Käärme taas on sellainen laji johon ihastuin lanttiksella (amiksessa siis). Onnekseni löysinkin itselleni miehen joka myös käärmeistä pitää :)

2. Mikä on parasta omistamissasi eläimissä?
Koirissa se seurallisuus ja erityisesti vinttikoirien eleganttisuus. Onhan nuo vaan sellaisia kultamussukoita kaikki. ;) Vaikea enempää alkaa erittelemään mitään ylitsemuiden olevaa asiaa.

Kissoissa, kaneissa ja käärmeessä ehdottomasti se helppous ja niihin ei ole niin sitoutunut kuin koiriin joita on ulos säännöllisesti vietävä.

3. Entä ikävintä?
Koirat aiheuttavat harmaita hiuksia harva se päivä. Toki sitten se rahanmeno ja välillä myös se "pakko" lähteä niiden kanssa ulos, tosin nythän se on helpompaa kun omassa pihassa saavat vapaana olla, mutta silti sadekeleillä sekin inhottavaa. Karvaa ja kuraa piisaa.

Kissojen hiekkalaatikko ja kanien puru alkaa haisemaan äkkiä jos jää siivous hetkenkin väliin. Toki myös sitten se, että meillähän kissat merkkaavat oitis mikäli hiekka haisee.

Käärmeessä taas ehkä se, että on kuitenkin enemmän katselulemmikki. Toisaalta, ei sekään huono juttu aina ole.

Kaikissa yhdessä ikävin juttu on ehdottomasti se lyhytikäisyys.

4. Mitä harrastatte?
Kanit, kissat ja käärme nyt ovat vain lemmikkejä ja seuralaisia.

Koirista osa harrastaa maastojuoksua, osa näyttelyitäkin. Ratajuoksu, agility ja mejä olis tarkoitus joskus myös testata.
Pääasiassa kuitenkin ihan lenkkeilyä, leikkiä ja yhdessä oloa.

5. Kauanko olet omistanut lemmikeitä?
No oikeastaan meidän perheessä on aina ollut jotakin. Miiukka-kissa tuli meille 2002 eli siitä asti olen itse "omistanut" lemmikin.

6. Suurin haaveesi lemmikkeihisi liittyen?
Muiden kanssa ei oikeastaan mitään, mutta koirien kanssa onkin haaveita. (Toki haaveena hankkia hiiriä ruokakasvatukseen, gerbiileitä lemmikiksi itselle ja avokille chinchilla)

Laran kohdalla nyt haaveena saada joskus vielä se FI KVA-m titteli nimen eteen (ja miksei muiden KVA-m arvoja), kyllähän ne MVA-tittelitkin kelpais. ;) Ja toki ensimmäisenä toivon että ensi vuoden pentusuunnitelmat onnistuu ja terveys on kunnossa.

Netan kanssa haaveena vain se, että saataisiin vielä monta tervettä vuotta viettää yhdessä.

Kiran kanssa haaveissa saada näyttelystä SA ja maastosta tuloksia paljon lisää. Sitten 2014 toivottavasti saataisiin pentuja taas jos terveys kohdillaan.

Koukun kanssa haaveissa EE MVA nimen eteen ja suomesta edes yksi ERI sekä maastosta SA-tuloksia. Myös haaveissa jalostuskäyttö joskus tulevaisuudessa.

Darian kanssa haaveissa FI MVA ja FI KVA-m tittelit nyt ainakin.

Unnan kanssa haaveissa muutama lisätitteli ja hyvä terveys niin josko saatais joskus pentujakin tytölle.

Adon kanssa haaveillaan titteleistä totta kai ;) ja sitten maastosta yhden alkuerä + finaalijuoksun edes missä selvittäis ilman kaatumista :D Niin ja radalle haluisin päästä kokeilemaan kans pojan kanssa. Niin ja jalostuskäyttöäkin ehkäpä joskus.

Nikan kanssa haaveissa titteleitä niin näyttelyistä kuin maastoistakin. Ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa kunhan Riikka on tytön astuttanut, saadaan neito avokin nimiin kokonaan ja saatais ehkä jalostuskäyttöönkin kenneliimme.

Ronin kanssa haaveissa eniten ehkäpä se, että saatais poika rauhoittumaan niin, että onnistuisi vapaaksi päästäminen muuallakin kuin pihassa/koirapuistossa.

Sekä tietysti kaikkien kanssa toivotaan monia terveitä vuosia!

7. Mitä ruokaa syötät ja miksi?
Käärme saa pakastettuja hiiriä, ym koskapa se nyt kuuluu vain käärmeen ruokavalioon. :D

Kanit saavat vihanneksia, hedelmiä ja juureksia sekä pellettiä. Aina tarjolla heinää ja vettä. Tuo ruokavalio on meillä hyväksi todettu ja myös kasvattajan neuvoja kuunneltu.

Kissat saavat ihan marketista ostettua kissankuivanappulaa ja jonkin verran sitten myös märkäruokia. Lihoja saavat säännöllisen epäsäännöllisesti. Syynä ihan yksinkertaisesti se, että meillä ei kissoille kelpaa mm. RC,tms eläikaupparuoka ja barffi on ihan poissuljettu juttu juurikin sen kissojen nirsouden takia.

Koirat saavat Hauhau kanariisi nappulaa sekä Jahti & Vahti energiaa. Lisäksi erilaisia lihoja, puuroa, koiranmakkaraa, vihanneksia, öljyä, kananmunaa, jne. Tarkoituksena saada kisakoirat pidettyä hyvässä kunnossa ja muutenkin toki koirat kunnossa. Meillä se toimii hyvin.

8. Kuinka paljon aikaa lemmikkisi vievät päivässä?
Kauppareissuja, tms lukuunottamatta tulee vietettyä lähes aina aikaa koirien kanssa. Käärmettä käsitellään vähemmän nyt kun kasvaa ja luo nahkaansa. Kanit viettävät kesän ulkoaitauksessa eli niitäkään ei paljon käsitellä, muuten kyllä hoidetaan, talvi onkin eriasia. Kissojen kanssa leikitään aina jos niitä sattuu kiinnostamaan.

9. Onko sinulla jokin eläinlaji, josta haaveilet, mutta jota et voi jostain syystä hankkia?
Leopardigekko on ikuinen haave, en kuitenkaan voi hankkia eläintä mistä perheeni ei pidä. Fretti on upea mutte minulle liian haastava.

10. Miten päädyit juuri niihin yksilöihin, joita sinulla on nyt?
Netta tuli kodinvaihtajana, katseltiin toista whippettiä ja en päivääkään ole katunut! Sattumankauppaa siis että apulasta ilmoituksen löysin.

Kira oli ihailemani pentueen ainoa narttu, en hetkeäkään epäröinyt kun näin tuon ihanan sosiaalisen ja kiltin pennun siellä muiden keskellä. Koukkuhan oli Kiran kanssa "pahapari".
Koukku meille tuli kodinvaihtajana.

Lara ihastutti minut kuvien perusteella ja olikin ilo kuulla että kasvattaja tytön juuri ajatteli sijoittaa.

Daria oli ehdottomasti pentueen suosikki ulkonäkönsä perusteella ja juuri tämän tytön kasvattaja halusi sijoittaa.

Äitini päätti Unnan kotiin jäämisestä. Ado taas jäi ikäänkuin vahingossa, joku pojassa  vaan viehätti.

Avokkini puolelta taas tulee Roni ja Nika.

Kaneista Furr tuli ikääkuin vahingossa myös, oltiin juteltu Jonnan kanssa jonkin verran jo. Jinja taas tuli enonsa kaveriksi kun Jonna tytölle uutta kotia etsi ja sain pojan kastroitua.

Kissoista isä halusi Miiukan värityksen takia. Ami taas tuli silloisen työssäoppimispaikkani kautta ja kissaa kun olin hankkimassa muutenkin

11. Ovatko lemmikkisi aiheuttaneet sinulle joskus tavallista suurempaa päänvaivaa (mukaan ei lasketa kaikkea sitä pientä, mitä ne väistämättä aina aiheuttavat)?
Ovat!

Daria aiheuttanut eniten päävaivaa karkaamalla. Koukun kanssa on temppuiltu aluksi mahan kanssa.
Ado taas saanut mm. sähköiskun ja loukannut selkänsä.
Muuta suurempaa ei oikeastaan olekaan.

 
Seuraavalle kysymykset:

1. Mitä eläimiä sinulla on?
2. Entä mitä eläimiä sinulla on ollut aikaisemmin?
3. Harrastatko eläinten kanssa jotakin?
4. Mitä tavoitteita sinulla on tulevaisuudessa?
5. Oletko katunut koskaan lemmikkiesi hankkimista? Miksi?
6. Oletko saanut uusia tuttavuuksia / kavereita lemmikkiesi kautta?
7. Onko sinulla jotakin suunnitelmia / haaveita hankkia uusi lemmikki?
8. Mitkä ovat suosikki rotusi/lajisi?
9. Kuinka usein ruokit lemmikkisi?
10. Harrastatko jotakin ei lemmikkeihin liittyvää?
11. Ja lopuksi, mitä kuuluu yleisesti elämäänne juuri nyt?
 
ja haastan, ei kylläkään 11 blogia, mutta...
 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

12.9.2012 Match show

Oltiin Harjavallassa viime keskiviikkona mätsärissä.
NIKA ISOJEN PENTUJEN SIN2
KOUKKU ISOJEN AIKUISTEN SIN2
DARIA ISOJEN AIKUISTEN PUN, EI SIJ.