maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tallinnan näyttelyviikonloppu

On vähän viivästynyt kirjoittelu.

Torstaina, toukokuun viimeisenä päivänä, menimme Joonaksen ja borzoiden kanssa vanhempieni luokse Tuorsniemeen. Joonaksen Roni-seropi meni hänen vanhemmilleen hoitoon siksi aikaa. Aika menikin laitellessa kaikkea kuntoon, autoa tuli pakkailtua, jne.

Perjantaina 1.6. lähdimme aikaisin kohti Helsinkiä. Isäni ajoi, äiti istui edessä ja me istuimme Joonaksen kanssa takana. Takaluukussa oli vielä sitten whippet viisikko. :D
Olimme hieman viimetingassa taas satamassa, mutta pääsimme lopulta odottamaan laivaan pääsyä. Koirat matkustivat tällä kertaa autossa, turhaa stressiä olisi tullut jos olisivat laivaan sisälle joutuneet.
Tuli kuvailtua kannella, istuskelimme ja naureskelimme rappusilla, kävimme tax freessä, jne. Viimein saavuimme Tallinnaan ja pääsimme autoon. Koirat olivat nukkumassa kun menimme paikalle ja autossakin mukavan viileää, kaikki siis oli kuten pitikin.
Lähdimme samantien hotellillemme, Humala Guest Housiin. Joonaksen kielitaidon ansiosta ja pienten alkukankeuksien jälkeen pääsimme viimein huoneeseen. Kauppareissun jälkeen pääsimme lepäämään.

Lauantai aamulla pesin hieman koiria kun vanhempani olivat aamupalalla. Kävimme miehen kanssa vielä syömässä ja sitten vauhdilla kohti näyttelypaikkaa. Kyseessä erikoisnäyttely vinttikoirille siis. Oli pieniä ongelmia kun navigaattori ei meinannut millään löytää GPS-signaalia. Lopulta kuitenkin pääsimme paikalle, hain koirien numerolaput ja aloimme Joonaksen kanssa pystyttämään näyttelytelttaa. Tuttuja ihmisiäkin tuli tavattua jonkin verran.

Ensimmäisenä meiltä meni kehään Netta, veteraaneilla tuomarina toimi Kristin Kerem.
Netta ei oikein tykännyt liikkua kehässä, oli kovin levoton eikä selvästikään nauttinut olostaan. Tuomari selittikin minulle että lihavuus ja selvästi haluttomuus kehässä olemiseen, alensivat arvosanaa. Arvostelun laitan kotisivuille jossakin vaiheessa.


Kiikurin Nekku "Netta" VET-EH VEK1

Sitten tulikin Adon vuoro, sen jälkeen meni Unna, sitten Koukku ja viimeiseksi Kira. Parikilpailuun ei osallistuttu. Joonas esitti Unnan ROP-VSP-junnu kehässä ja Koukun PU-kehässä hienosti!
Tuomarina oli Lotte Jorgensen.



Roberta's Kardemumma "Kira" AVO-EH AVK2


Roberta's Konnankoukku "Koukku" AVO-ERI AVK2 PU3


Rokinet's Blueberry "Unna" JUN-ERI JUK1 JSERT VSP-jun PN2



Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" JUN-ERI JUK1 JSERT PU1 VSP

BIS-junior kehässä ei sitten enään sijoituttu. Pääsimme melko myöhään lähtemään takaisin hotellille ja olimmekin kaikki melkoisen väsyneitä. Kaupassa käynnin, syömisen, jne jälkeen suuntasimmekin unten maille. 
Aamulla taas oli aikainen herätys, aamupalan kautta nokka kohti Kalev stadionia. Päätimme Kiran jättää pois kehästä, joten tytöt odottivat autossa sen aikaa ja välillä kävimme ulkoiluttamassa niitä. Nettaahan en ilmoittanut lainkaan Viron Voittajaan.

Tuomarina meillä oli Jose Homem De Mello. Todella nopea arvostelemaan. Ilma oli tuulinen ja sateinen. Mitään odotuksia ei ollut, sillä oli kuitenkin kehässä mm. valionarttuja.
Meni kuitenkin yli odotusten!
Unna ja Ado olivat ainoat junnut. Avoimia uroksia oli 3 ja PU-kehässä oli 4 urosta, PN-kehässä 3 narttua.



Roberta's Konnankoukku "Koukku" AVO-ERI AVK1 SERT CACIB PU2


Rokinet's Blueberry "Unna" JUN-ERI JUK1 JSERT VSP-jun PN3 
EE JMVA EE JV-12



Rokinet's Sea-Buckthorn "Ado" JUN-ERI JUK1 JSERT ROP-jun PU1 ROP

Ryhmäkehässä päästiin 7 parhaan joukkoon ja BIS-juniori kehässä 5 parhaan joukkoon (liikkumisen pilasi kun Ado pelästyi ihan meissä kiinni juossetta jenkkiä).

Maanantaina palasimmekin sitten takaisin Suomeen, ongelmiltahan ei vältytty sillä olin varannut väärän matkan ja jouduimme siirtämään lähtöä myöhemmälle laivalle (että koirat sai matkustaa autossa).

Elokuussa sitten jälleen vinttikoirien erkkariin ja Baltian voittajaan Viroon!









Ei kommentteja: