Avautumista koiraharrastuksesta

Tästä tuleekin nyt vähän pidempi postaus. Viime päivinä on niin moni asia kismittänyt.

Aloitetaan nyt ihan ensin näyttelyuutisilla. Viime sunnuntaina tosiaan olimme Laran kanssa Pöytyällä näyttelyssä (kuva, arvostelu,ym seuraavassa postauksessa) ja täytyy myöntää että olis vaan kannattanu sinne Kartanolle ilmoa... Tuomarina Outi Piisi-Putta joka ei tunnu omaavan minkäänlaista linjaa arvostelussaan.
Kuinka hyvin tuomarin täytyy tuntea rotu ennen kuin saa tuomarointioikeuden ko. rodulle? Käsittääkseni pitäisi tuntea lähes kuin omat taskunsa.
Ko. rouva ei tykännyt hoikista borzoista vaan vaati kunnon tankkeja. Borzoin rakenne ei myös olisi saanut olla liian suora tai liian "käyrä". Lara on suoraselkäinen, kuten nartun kuuluisikin olla (pidempi lantio voisi kyllä olla). Maceg taas on sellainen kuin uroksen kuuluukin olla (hoikka mutta kyseessä kuitenkin 1½v koira), tuomarin mielestä tosin liian laskeva lantio ja karppiselkä ja rivien välistä luettuna Misteri on liian isokokoinen uros.
Erään hyvinkin menestyneen borzoin haukkui pystyyn kun kuulemma ei muistuta lainkaan borzoita rakenteeltaan, T:n sai ainoastaan hyvän luonteen takia?!?
On myös hyvin naurettavaa kun varsinkin näiden suomalaisten arvosteluista saa lukea kuin juniori tai nuortenluokan koira on kesken kehityksen. Nartut ovat usein valmiita 3v-> ja urokset myöhemmin, miksi siis 9-24kk koiran täytyisi olla jo valmis? Se ei saa olla edes noin nuorena vielä valmis, miettikää kuinka äkkiä siinä sitten näkyy "vanhuuden" merkit ja esim. äkkiä tulee siinä 5v iässä jo esim. notkoselkä. Tästä juuri juttelimme Pian kanssa kun Dariaa haimme, kumpikaan meistä ei tätä asiaa ymmärrä. Sama juttu kuin näiden purentojen kanssa, ongelma mikä on rodussa ollut kauan täytyisi nyt kasvattajien saada korjattua yhtäkkiä. On hyvä että ollaan tarkkoja ja toki purenta ei saa vaikuttaa koiran terveyteen,tms mutta miten saat asiat muutettua hetkessä? Ymmärrän että koira saa hylätyn jos ne alakulmurit selvästi haittaavasti osuvat yläikeniin. Mutta se, että jos hyvin pienen kuopan saa aikaan, onko se oikeutettu hylättyyn?

Erityisesti laittaa kismittämään tässäkin asiassa se, että yhdessä näyttelyssä oli palkinnut ropiksi ja vspksi niukkaturkkisen, pienen ja suoraselkäisen laatikkoa muistuttavan nartun sekä käyräselkäisen, niukkaturkkisen uroksen. Italiaanoissahan ko. rouva palkitsi kaksi kertaa uroksen kokoisen nartun ropiksi.
No tiedän ainakin että rouvalle en enään koiraani vie arvioitavaksi...

_____________________________________________________________

Sitten täytyy nyt taas kirjoittaa kun alkoi kismittämään Petsiessä taas nämä "kyllä minä tiedän, se on näin!"-tyypit. Eräässä koiranruokayhteisössä oli keskustelua siitä että kuinka kauan kannattaa pennulle antaa penturuokaa. Moni sitä kirjoitti että isolle ei kannata antaa lainkaan tai sitten vain hyvin vähän aikaa / osan aikuisruokaa.
Itse kerroin myös kuinka minulle on kummankin borzoin kohdalla sanottu että ei penturuokaa kasvuvaiheessa. Olen kuitenkin erään petsieläisen mukaan nyt lähes eläinrääkkääjä?! Hänen mukaansa minun tarvitsee ingoorata kaikki mitä kasvattaja sanoo ja tehdä kuten hän sanoo. Juuri oli tästäkin yhden kasvattajan kanssa puhetta ja hän sitä myös sanoi että moni sitä sanoo ja on sellainen "kirjoittamaton sääntö" lähes että ei mielellään penturuokaa borzoille kasvavassa iässä ainakaan pääsääntöisenä ruokana.
Tämän petsieläisen "X" mielestä koirani eivät voi kasvaa kunnolla jos eivät saa penturuokaa, jalat vääntyvät ja näin. Ihmettelen silti että miten Lara on mielestäni hyvänkokoinen narttu jolla on suorat jalat? Ja kasvattajaltaan tähän päivään on saanut Energia nappulaa, n. 1v iässä tosin annoin myös pentunappulaa sekaisin (kasvattajan ohjeen mukaan) energian kanssa kun neito oli sen verran hoikka.

Sijoituskoira kun on kyseessä niin en alkaisi tekemään kyllä vastoin kasvattajan eli omistajan ohjeita. Enhän ruoki hoitokoiriakaan pedigreellä jos on Brittiä saanut. ;) (Karkaistu esimerkki, pedigreetä en syöttäisi yhdellekään koiralle).
Kerroin myös että jos koiran jalat lähtevät vääntymään kasvattajan ohjeiden mukaan, niin koen sen olevan hänelle suurempi ongelma kuin minulle. Jos jalat eivät muuten vaivaa koiraa (kuten ei paria tuttua koiraa ainakaan vaivaakaan) kuin niin että näyttelyssä ei tykätä, en koe sitä itselleni ongelmaksi. Jos koira pystyy elämään normaalia elämää ja juoksemaan niin se on minulle ok. Näyttelyt eivät minulle ole henki ja elämä, se on mukava harrastus, ei muuta. Kasvattajallehan se saattaisi hallaa tehdä tulevaa pennutusta ajatellen, minun elämääni ja kasvattamiseenihan ei se silloin vaikuta. Olen kuitenkin kuulemma myös välinpitämätön enkä rakasta ja välitä koiristani yhtään. Selvä juttu, senhän olen kuullut useammalta "viisaalta" taholta jo että kai se sitten totta on...
Ja samaan ihmettelivät miten kasvattajaa voi syyttää jos ei koiraa näe viikoittain. Kuka sanoikaan että syyttää silloin? Itsellä ainakin periaate että näiden borzoiden kanssa pyrin ottamaan kuvia etu- ja takajaloista ja myöhemmässä vaiheessa myös hampaista. Seisotuskuvista taas näkee onko koira muuten kehittynyt miten.

Mutta jos jotakin kovasti vaivaa kuinka koirani "kärsivät" niin tervetuloa katsomaan, voin keittää kyllä kahvit. ;)

______________________________________________________________________

Toinen asia mikä ottaa päähän on tämä jaottelu "hyviin harrastajiin/kasvattajiin" ja sitten niihin muihin. Mikä on raja hyvän kasvattajan ja "huonon" kasvattajan välillä? Entä harrastajan?
Minä olen huono koiraharrastaja ja kasvattaja koska hankin koiran huonolta kasvattajalta tyhmyyksissäni. Sen jälkeen minusta on puhuttu pentutehtailijana, eläintenkeräilijänä, eläinrääkkääjänä, jne. Kaiken tämän takana on yksi kasvattaja joka syystä X vihaa minua.
Näyttelykehän laidalla on ne pari ihmistä maksimissaan ketä tulee juttelemaan tai edes moikkaa, niin siis whippettien kohdalla näin. Voittajia onnitellaan jos onnitellaan, silloinkin hyyyyvin kuivasti ja väkipakolla.
Borzoikehän laidalle on näin uuden harrastajankin ollut mukava mennä. En hankkinut borzoitani mistään huippumenestyneeltä ja kauan kasvattaneelta vaan kummallakin kasvattajalla eka borzoipentue kyseessä. Kuitenkin borzoikehän laidalla ihmiset tulevat ystävällisesti juttelemaan, puhuvat kuin ihmiselle puhutaan. Usein ROP-VSP kehän aikana ihmiset taputtavan kun tuomari viimeistä kierrostaa juoksuttaa voittajia ennen valintaa (ei aina, ei voi yleistää siis siten). Siellä onnitellaan ja ollaan onnellisia toisten menestyksestä vaikka itseä harmittaisi oma tulos. Toisten koiria kehutaan vaikka ei olisikaan kyseessä mikään multivoittaja.

Maastokisoissa huomasin ihan saman jutun. Ne keiden kanssa siellä eniten juttelin, olivat juurikin borzoiharrastajia. Tämä "eräs whippetkasvattaja" puhui vain mm. kasvatinomistajalleen ja kauhisteli mitä minä teen siellä Koukun kanssa. Sitä kuiskuttelua ja selän takana paskan jauhamista en ymmärrä enkä siedä. Se touhu vie kokonaan maun harrastaa koirien kanssa. Miksi tärkeintä on miten koira pärjää ja sen takia mennäänkin sitten verenmaku suussa?! Niin kauan kun koiralla on hauskaa, on myös mulla hauskaa ja niin kauan myös harrastetaan. Koukun kanssa käydään kisoissa vaikka sitten aina olisi siellä viimeisillä sijoilla, jos poika siitä nauttii niin hieno juttu ja niin kauan käydään kisaamassa.
Syy miksi viime aikoina olen vain Laraa ilmoittanut näyttelyihin ja miksi seuraaviin pariin maastokisaankin ilmoitan vain Laran, on juurikin se että en jaksa whippetihmisiä. Nyt yritän noiden pentujen kanssa harrastaa ja aikuisetkin pääsee sitten Seinäjoelle viimeistään näyttelyyn. Kuitenkin lukuunottamatta muutamaa ihanaa whippetharrastajaa, on kehän laidalla olo yhtä tuskaa.
Syy miksi en ole ratajuoksua kokeillut, on myös ihan tämä yhden kasvattajan aikaansaannosta. Paljon ei innosta lähteä Kauppiin kun se kuiskuttelu alkaa taas. Ollaankin siis menossa Vättiin tai Metsämäkeen heti kun mahdollista.

Onko siis koko harrastuksen tarkoitus saada nuoret, aloittelevat harrastajat ja kasvattajat murtumaan ja luovuttamaan? Samaan aikaan kuitenkin valitetaan kuinka esimerkiksi kerhojen toiminnassa kaivataan nuoria, uusia harrastajia. Ristiriitaista, eikö?
Lopputulos: hanki koirasi "hyvältä ja suositulta" kasvattajalta, ole suosittujen harrastajien kanssa tekemisissä äläkä harrasta koiran kanssa joka ei ala lähes heti pärjäämään, niin pääset "piireihin". Tähänkö ollaan menty?
Ehkä olen vain katkera, joo siitä sen varmaan johtuu...
Sanna kirjoitti omassa blogissaan samasta aiheesta, tosin paljon paremmin ja selkeämmin. ;)

________________________________________________________________

Seuraavaksi julkaisen ihmetykseni eräästä kauan minua vaivanneesta asiasta:
Miksi moni tuntuu puhuvan omasta rodustaan kuin se olisi maailman vaikein rotu?

Ymmärrän että kaikki ei sovi kaikille enkä itsekään lähtis läheskään kaikille omaa rotuani suosittelemaan. Miksi kuitenkin täytyy liioitella kuinka vaatii melkein insinöörin tutkinnon jotta pärjää sen ja sen rodun kanssa.
Esimerkkinä afgaanit. Eräskin harrastaja puhuu kuinka vaativaa turkinhoito on ja se vaatii kauheasti opettelua, jnejne. Kyllä, afgaanin turkki on vaativa muttei kyseessä kuitenkaan mitään tähtitiedettä! Samoin afgaani ei kuulemma edes ole koira, luonnekin sellainen ettei kaikille suosittele. Vinttikoiran omistaneena varmasti tietää mihin on ryhtymässä jos afgaanin hankkii. Poikkeuksia on, en väitä vastaan.

_______________________________________________________________

Julkaisen seuraavassa postauksessani nyt vähän muita juttuja. Jatkan avautumista taas toisella kertaa ;)