lauantai 4. helmikuuta 2012

7 päivää jäljellä

Enään viikko! Aika kuluu kyllä kovin nopeasti. Pikkuisen alkaa jo jännittämäänkin että miten reissu menee. Menestystä ei tule eikä sitä lähdetä hakemaankaan. Meillä kuitenkin ok kunnossa oleva Unna, laiha Daria ja tukeva Netta joten mitäpä sitä turhia odottelemaan ;)

Kuvia tulee varmasti mukavasti, on kuitenkin ensimmäinen kerta kun meidän koirat pääsee laivaan ja hotelliin! Kannettavakin kun tarkoitus on mukaan toki ottaa.
Lauantaina meillä onkin aikainen lähtö Porista kun Helsingissä täytyy olla hyvissä ajoin valmiina lähtöselvitykseen ja koiratkin täytyy pissattaa hyvin. Matkahan kestää sen 1½-2h Tallinnaan eli ehtii edes hiukan levätä hytissä koirien kanssa. Satamasta suuntaamme näyttelypaikalle eli Saku suurhalliin hakemaan ell:n leiman passeihin matolääkityksestä.
Sieltä sitten hotelliin joka sijaitsee ihan vanhan ja uuden kaupungin lähimaastossa. Pitäisi yrittää kierrelläkin hiukkasen Tallinnaa jos nyt ihan tajuttomat pakkaset ei ole.

Koirille täytyykin muistaa ottaa kaikenlaista mukaan. Olen pähkäillyt pesenkö Darian jo täällä vai vasta illalla hotellissa ja melkein taidan kallistua jälkimmäiseen eli shampoot, pyyhkeitä, harja ja fööni muistettava mukaan. Tai voihan olla että pesenkin jo Porissa ja otan vain varoiksi shampoon ja föönin mukaan. Whippetit pesen jo Porissa, siis mikäli ne nyt edes pesua kaipaa

Meinasin kirjoittaa että kasvattajat saa ensimmäisenä tiedon, mutta Pia nyt ainakin saa heti tekstarin, muut saa lukea facebookista ja kun itse olen Unnan kasvattajakin. ;)

Mutta, vielä pari kuvaa kun Unnalle tein asennetakin Tallinnaa silmällä pitäen. ;) Netalle pitäisi tänään takki loihtia.

Takaosa saisi paremmin takajalkoja vielä suojata

Ei kommentteja: