lauantai 23. helmikuuta 2013

Marjat 2v! ♥

Kaksi vuotta sitten, klo 17.00 alkoi tapahtumaan pentulaatikossa kun Kiran ja Aslanin rakkaudenhedelmät tulivat maailmaan. Ado oli ensimmäinen ja Möhkö viimeinen, loput tulivat siinä välissä. 11 hienoa pentua, 6 poikaa ja 5 tyttöä. Sitten vajaan 3vrk iässä yksi poika matkasi sateenkaarisillalle, ilman näkyvää syytä alkoi laihtumaan. Enkeli-poika suojelee sieltä pilvenreunalta siskoja ja veljiä. ♥

Kiitos kaikille kasvatinomistajille, kaikki kasvattini ovat saaneet aivan ihanat ja parhaimmat kodit! En voisi enempää toivoa. :) ♥


Hyvää syntymäpäivää lapset, jo aikuiseen ikään ehtineet ja näyttelyssäkin AVOimeen siirtyvät marjat. :) ♥ ♥ ♥

♥ Blackberry "Wili" ♥
Tämän "karhunvatukka" syntyi pisimpään ja miltei eläinlääkäriinkin jo mentiin kunnes Kira itse pojan maailmaan saattoi. Tuo poika minkä uskoin olevan kuollut, syntyessä musta häntä "luikerteli" esiin ja tästä tulikin työnimi Iili. :) Yllätys oli suuri kun poika alkoikin liikkumaan ja hieroin pyyhkeellä kunnes alkoi vinkumaan. Sieltä tuli hieno kiitäjä maailmaan. ♥
Wili on omassa perheessään Keuruulla saanut paljon vapaana juoksua ja nopeutta pojalla piisaa! Kivaa aika ratatreeneissä pinkonut ja maastostakin pokannut yhden sertin. Onnettomuudeltakaan ei ole kiituri täysin välttynyt, onneksi kuitenkin enään ei varvas menoa haittaa. :)
Kiitos Harri, Katja ja Leevi sekä tottakai kirittäjänä toimiva Kingi-whippet, en voisi parempaa kotia tälle pojalle toivoa ♥

♥ Blackcurrant "Kujo" ♥
"Mustaherukka", tuo pentueen rämäpää. :) Valitsi omistajansa samantien, ei siis ollut epäillystä siitä mihin pariskunta päätyi, nukahtihan Kujo Jennin syliinkin. ;) ♥ Kujo oli koko ajan liikkeessä ja painimassa sisarusten kanssa. Lopulta poika oli ennen luovutusta pentueen isoin. :) Kujo oli viimeinen joka silmänsä avasi ja tästä tulikin työnimi Late. :) Kujo on viettänyt aktiivista elämää Helsingissä. Jostakin syystä pojalla oli silmäpaine kasvanut,ym alle vuoden iässä, mutta se onneksi korjaantui. Kujo oli viime vuonna virallisessa silmätarkastuksessa tästä syystä myös, pieni arpi siitä näkyi mutta muutoin terveet silmät. :) Kujo on parissa näyttelyssä käynyt ja EH löytyy, harkoissakin poika on juossut ja varmasti joskus kisaamassakin nähdään. :)
Kiitos Jenni ja Hannu sekä toki myös Nipsu-cirneco, pojalla on hyvä ja rakastava koti! ♥

♥ Cowberry "Biff" ♥
"Puolukka" on pentueen ainut jolla toinen kives ei laskeutunut. Tämä ei kuitenkaan menoa haittaa ja poika onkin kastroitu. Biff miellytti kovin värinsä puolesta ja erottuikin loistavasti joukosta. Poika oli melko rauhallinen tapaus ja päätyikin aivan oikeaan kotiin. :) ♥ Onhan poika viehettäkin päässyt ajamaan Turussa. Työnimeltään poika oli Don.
Kiitos Riikka hyvästä ja parhaasta kodista, "Pihvi" ei voisi parempaan päästä ♥

♥ Gooseberry "Möhkö" ♥
"Karviainen" oli pentueen viimeinen joka syntyi, yllättäen kun Kira jo pentujaan hoiti ja itsekin yllättyi selvästi "Mistä toi tohon tuli?". Möhkö oli työnimeltäänkin Möhkö, poika vaan oli sellainen muhkea pakkaus. ♥ Kuitenkin Kujo veti lopulta ohi painossa ennen luovutusta. Möhkö oli sellainen mamman kultapoika, pojuhan nukkui vallan mun kainalossa kun keittiöön muutettiin penskojen kanssa nukkumaan. ;) ♥ Yleensä Möhkiksen löysi jostakin ruoka-alustan alta ja päältä (mikäli peitto siinä oli) nukkumasta selällään tai pienellä kerällä tai sitten nukkui Koukun vieressä sohvalla. Ehdottomasti rauhallisin pentu. Möhkö viettää hyvin aktiivista elämää Seinäjoella, pääsee todella usein suolle, pellolle ja hiekkakuopalle, ym juoksemaan. Toivottavastii poikaa kohta nähdään kisoissa ja näyttelyissäkin. :)
Kiitos Ida-Maria ja Lauri parhaasta möhkömäisestä kodista ♥

♥ Sea-Buckthorn "Ado" ♥
Tämän "tyrnin" ei pitänyt kotiin edes jäädä mutta kuinkas kävikään? Poika oli päättänyt jäädä ja alusta asti olivat Unnan kanssa "pahapari". ♥ Tämä pentuna bokseria naamastaan muistuttanut poika syntyi ensimmäisenä. Työnimi oli myös Ado, lyhenne Adoniksesta.
Ado on siskonsa tassun alla, aivan ihana luonteeltaan ja nopea! Maastokisoissa kisannut, mutta ei vielä oikein hallitse itseään vaan vetää mutkat suoriksi mieluiten ja siitä johtuen kaatuileekin. Ratajuoksua haluaisin joskus pojan kanssa kokeilla myös. Näyttelyistä suomessa paras ERI, Virosta EEJV-12 ja EEV-12.

♥ Blueberry "Unna" ♥
"Mustikka" on äitini koira, syntyessään vain 164g eli pentueen pienin. Aina ollut todella sisukas ja päättäväinen. Pieni ja pippurin kuvaa parhaiten tätä tyttöä. :) Ei pelkää mitään eikä ketään. ♥
Unnalla on maastosta SA, Suomen näyttelystä 2xSA ja Viron näyttelystä EE JMVA ja EEJV-12.
Tyttö on tulevan pentueeni emä, sydänultra muutaman viikon päästä ja muut tutkimukset myöhemmin. Unna on äitini ehdoton silmäterä. ♥
Unnan nimi tulee saamen kielestä, Unna merkitsee pientä/pikkuista. :) ♥

♥ Cloudberry "Hera" ♥
"Lakka" on pieni, siro ja kaunis tyttö. ♥ Yksi ehdoton suosikkini pentueessa. :) Nopeutta piisaa vaikka kuinka ja toivonkin että tyttöä joskus nähdään kisoissa sekä näyttelyissä. Luonne on aivan mahtava! Luonnetta piisaa myös kuten Unnallakin. :) Heran työnimi oli Amanda tai lyhenteenä Ama. Hera asustelee koirakaverien kanssa Kirkkonummella. Tytöstä onkin luvassa piakkoin uusia kuvia kun tytsyä käyn moikkaamassa. :) ♥
Kiitos Eini parhaasta mahdollisesta kodista ♥

♥ Cranberry "Pippa" ♥
"Karpaloa" olemme eniten nähneet, asuuhan tyttö Porissa. Pippa pääsee juoksemaan mm. jäälle koirakaverien kanssa. Onhan tyttö omatoimiretkeilyäkin harrastanut ja lähikaupassa poikennut. ;) ♥
Pippa on näyttelystä saanut EH:n ja maastoharjoissakin juossut hienosti. Pippa oli heti syntyessään oikea adhd eli tästä tuli työnimeksi sitten Ada. Pippa on kaunis sinibrindle narttu jota on aina ilo ottaa hoitoonkin. ♥
Kiitos Johanna ja Sasha parhaasta kodista mitä Pippalle voisin toivoa ♥

♥ Raspberry "Halla" ♥
"Vadelma" on pentueen isoin narttu, kaunis sinibrindle tyttö. ♥ Halla oli työnimeltään Sini värinsä takia. Halla oli viimeinen ketä kodin sai, kaksi kotia peruuntui tytön alapurennan vuoksi. Kuitenkin purenta korjaantui täydelliseksi kun hampaat vaihtui. :) Viettiä tytöllä piisaa vaikka kuinka ja pääsee usein juoksemaan veljensä Kujon kanssa. ♥ Hallalla on paras mahdollinen, takuulla huolehtiva koti Kauniaisissa eläinlääkärin hellässä huomassa. ♥
Kiitos Heini ja perhe että Hallasta pidätte niin hyvää huolta ♥

♥ Strawberry "Spot" ♥
"Mansikka" oli työnimeltäänkin Spot, nimen sai lantion seudulla olleesta valkoista täplästä. Spot oli ensin tarkoitus sijoittaa, mutta en sitten sijoittanutkaan. Spot on kaunis, siro ja tasapainoinen tummabrindle tyttö. ♥ Intoa liikkuvan perään on, mutta harjoituksissa ei ole ehtinyt käymään loukattuaan 2011 jalkansa, joka onneksi parani nopeasti. Kasvattitapaamisessa tyttö veti kuitenkin hienosti vieheen perässä. ♥ Tytöllä vasta H näyttelystä, silloin kun ei suostunut mitenkään kanssani esiintymään. Toivottavasti tyttöä kuitenkin nähdään näyttelyissä jatkossakin ja myös maastoissa. :) Spotti on myös aina ilo ottaa hoitoon, niin ihana tyttö ja kuitenkin asuvat Raumalla. :) ♥
Kiitos Maria ja Jarkko parhaasta kodista, unohtamatta Nyyti-kääpiöpinseriä ♥

Ei kommentteja: